Yksi hankalimmista asioista minulle on ollut harjoitella sanomaan “ei”. Joskus tärkeämpää, kuin tietää mitä tekee, on tietää mitä ei tee.
Tein jo hyvissä ajoin keväällä päätöksen olla lähtemättä ehdolle eduskuntavaaleissa 2023. Olin alitajunnassani tiennyt asian jo pitkään, ainakin keväästä 2021 saakka, mutta haastanut näkemystäni. Olen ollut vähän pettynytkin itseeni, etten ehdokkuudesta innostunut, sillä yllättävän moni on kysynyt minulta sen kaikista oleellisimman kysymyksen “miksi?” . Odotuksiakin on monilla ollut. Kiitos kaikista niistä yhteydenotoista ja tunteesta, että työlläni on ollut merkitystä. Sanomalla “ei” ehdokkuudelle haluan omalta osaltani taata laadukkaampaa päätöksentekoa nyt ja tulevaisuudessa.
Osaltani tämä tarkoitti nyt sitä, että on aika pysäyttää juna ja varmistaa, että reitti on oikea.
Vaalieläin ei opi päättäjäksi
Kuntavalit 2021 olivat PITKÄT. Jo ennen vaalipäivää olin uupunut ja päätin, etten ikinä enää lähde ehdolle mihinkään vaaleihin. Pitkän vaalikevään lisämausteina olivat lapsen sairaus sekä yrityksen myyntiponnistelut, monien muiden asioiden ohella. Mentiin oikeasti aika rajamailla ja tukka takana, elämä edessä periaatteella pitkään.
Väsymyksestä huolimatta vauhti kuitenkin jatkui, kesäloma meni huippumielenkiintoisessa dd-prosessissa ja sen jälkeen pääsinkin hyppäämään innostavaan uuteen työhön, onnistuneiden yrityskauppojen jälkeen. Ja sitten tuli aluevaalit. Niihin piti jo innostaa itseään ihan tosissaan, sillä koko uudistus tuntui (ja tuntuu edelleen) järjettömälle. Nimiä kuitenkin tarvittiin ja toki halusin olla mukana uuden edessä. Vaikka olinhan päättänyt, että ei enää vaaleja.
Tässä kohtaa pysähdyin tosissani miettimään sitä, mikä päätöksentekoprosessissamme on vialla. Ja se on juuri tämä vaalista vaaliin juokseminen.
Jatkuvassa vaaliloopissa olevalle päättäjälle lippu salossa tarkoittaa pakollista some-postausta. Juhlatilaisuus potentiaalisia äänestäjiä, harrasteyhteisö äänestäjien tapaamista ja verkostoja. Ja verkostot ääniä. Kaikesta tulee suorittamista, maksimaalista näkyvyyden hakemista, uusista tuttavuuksista tulee potentiaalisia ääniverkostoja – ei ensisijaisesti ihmisiä tai ystäviä. Vaalit jäävät liian helposti päälle – ainakin, jos niitä tulee yhdet vuoteen useita vuosia putkeen.
Kaavoja on tehty myös rikottaviksi
Pysähdyin miettimään, että millainen päättäjä minä haluan olla. Miksi olen mukana päätöksenteossa? Miksi haluan vaikuttaa? Olenko säilyttänyt oman itseni? Ymmärränkö, minne olen menossa päättäjänä? Vastaus ei ollut yksioikoinen “kyllä”.
Haluan olla päättäjä, joka tekee pitkäjänteisiä päätöksiä, niitä vaikeitakin. Olen päättäjä, joka ei välitä juosta kaikissa kissanristiäisissä. En välitä taistella palstatilasta tai paikasta auringossa. Haluan, että näytöt puhuvat puolestaan. Haluan kiinnostua ihmisistä, ilmiöistä. Käydä hyviä keskusteluja ja muistaa olla läsnä. Kuunnella. Ymmärtää. Jatkuvassa eteenpäin menemisen eetoksessa olin unohtanut monia näistä asioista – kun aina pitää mennä vain eteenpäin.
On hyvin tyypillinen päättäjän polku, että lähdetään mukaan paikallispolitiikkaan, kun joku hoksaa kysyä. On vähän kiinnostusta vaikuttamiseen ja, kuten omalla kohdallani, vaikkapa lähikoulu tai muu vastaava agenda, joka on herättänyt alueen asioihin tiiviimmin.
Jos vaaleissa menestyy, on heti seuraavien vaalien ehdokaslista-asettelun tähtäimessä – joku sinussa puhuttelee äänestäjiä. Sama kaava toistuu aina vain isommissa vaaleissa, eikä itse ehdokas ehkä koskaan ole pysähtynyt ajattelemaan “tätäkö minä halusin?”. Kysy itseltään, miksi olen menossa eteenpäin?
Sillä vauhti sokaisee. Vauhtiin imeytyy – uudet asiat innostavat, jatkuvasti oppii uutta. Mutta vallankäyttäjän tulee olla myös vastuullinen, pelkkä innostus ei riitä. Puhumattakaan pelkästään halusta käyttää valtaa. valta ei saa sokaista – eikä innostaa. Työlle on pysyttävä nöyränä.
Pysähdys ja katse tulevaan
Olen tullut siihen tulokseen, että hyvä päättäjä uskaltaa myös pysähtyä miettimään sitä, miksi haluaa mennä eteenpäin. Mitkä voimat minua ajavat päättäjäksi? Osaanko toimia päättäjänä? Onko näkemykseni aidosti laaja ja kykyni punnita asioita luotettava? Tuonko yhteisölle lisäarvoa?
Ja näitä kysymyksiä minä pysähdyin nyt miettimään. Uskon, että sanomalla nyt “ei” olen jatkossa vahvempi, varmempi ja ennen kaikkea osaavampi päättäjä. Tässä elämäntilanteessa kaistani ei riittänyt. Nyt on kasvun paikka.
Olen työurallani mielenkiintoisessa vaiheessa ja työskentelen yhteiskunnallisesti uskomattoman merkityksellisen ja tärkeän asian parissa. Lähdin aikanaan päätöksentekoon mukaan siksi, että halusin vaikuttaa lasten ja nuorten asioihin. Minä olen pesunkestävä sivistys- ja talouspoliitikko. Nykyisessä työssäni saan vaikuttaa siihen, millaista on oppimisen arki ja pääsen myös osaltani tekemään töitä sen eteen, että digiloikka tapahtuu hallitusti, kustannustehokkaasti sekä tietoturvallisesti. Myös tämä vaikutti päätökseeni olla lähtemättä ehdolle tällä kertaa hurjan paljon.
On tosiasia, että eduskunnasta tippuu pois paljon ihmisiä, joille ei enää löydy paikkaa työelämästä. Siihen ansaan minä en halua tippua. Haluan varmistua siitä, että jos aikani joskus tuulee, olen niin kivenkova ammattilainen, ettei politiikka vie ammattitaitoani. Olen aina arvostanut päättäjiä, joilla on vankka tausta työelämästä sekä ymmärrys päätöksenteosta. Sellaiseksi haluan itsekin.
Tällä hetkellä pistän 110% meidän pohjois-savolaisten arkeen, yritän parhaani ymmärtää ja edistää hyvinvointialueen mahdollisuuksia. Nautin siitä, että saan keskittyä lapsiini, perheen arkeen ja kasvaa päättäjänä, ammattilaisena sekä ihmisenä. Olen varmasti parempi päättäjä jatkossa, kun maltan antaa itselleni tilaa kasvaa ja ymmärtää tekemistä paremmin.
Joten kaikille teille, jotka olette minuun olleet yhteydessä ja pyytäneet lähtemään ehdolle – Huoli pois, olen aktiivisesti mukana edelleen, en näissä skaboissa ehdokkaana, mutta aktiivisena keskustelijana sekä vaikuttajana ehdottomasti!
Vapauden, tasa-arvon ja mahdollisuuksien puolella,
Tällä kertaa sanon “ei, kiitos”
Yksi hankalimmista asioista minulle on ollut harjoitella sanomaan “ei”. Joskus tärkeämpää, kuin tietää mitä tekee, on tietää mitä ei tee.
Tein jo hyvissä ajoin keväällä päätöksen olla lähtemättä ehdolle eduskuntavaaleissa 2023. Olin alitajunnassani tiennyt asian jo pitkään, ainakin keväästä 2021 saakka, mutta haastanut näkemystäni. Olen ollut vähän pettynytkin itseeni, etten ehdokkuudesta innostunut, sillä yllättävän moni on kysynyt minulta sen kaikista oleellisimman kysymyksen “miksi?” . Odotuksiakin on monilla ollut. Kiitos kaikista niistä yhteydenotoista ja tunteesta, että työlläni on ollut merkitystä. Sanomalla “ei” ehdokkuudelle haluan omalta osaltani taata laadukkaampaa päätöksentekoa nyt ja tulevaisuudessa.
Osaltani tämä tarkoitti nyt sitä, että on aika pysäyttää juna ja varmistaa, että reitti on oikea.
Vaalieläin ei opi päättäjäksi
Kuntavalit 2021 olivat PITKÄT. Jo ennen vaalipäivää olin uupunut ja päätin, etten ikinä enää lähde ehdolle mihinkään vaaleihin. Pitkän vaalikevään lisämausteina olivat lapsen sairaus sekä yrityksen myyntiponnistelut, monien muiden asioiden ohella. Mentiin oikeasti aika rajamailla ja tukka takana, elämä edessä periaatteella pitkään.
Väsymyksestä huolimatta vauhti kuitenkin jatkui, kesäloma meni huippumielenkiintoisessa dd-prosessissa ja sen jälkeen pääsinkin hyppäämään innostavaan uuteen työhön, onnistuneiden yrityskauppojen jälkeen. Ja sitten tuli aluevaalit. Niihin piti jo innostaa itseään ihan tosissaan, sillä koko uudistus tuntui (ja tuntuu edelleen) järjettömälle. Nimiä kuitenkin tarvittiin ja toki halusin olla mukana uuden edessä. Vaikka olinhan päättänyt, että ei enää vaaleja.
Tässä kohtaa pysähdyin tosissani miettimään sitä, mikä päätöksentekoprosessissamme on vialla. Ja se on juuri tämä vaalista vaaliin juokseminen.
Jatkuvassa vaaliloopissa olevalle päättäjälle lippu salossa tarkoittaa pakollista some-postausta. Juhlatilaisuus potentiaalisia äänestäjiä, harrasteyhteisö äänestäjien tapaamista ja verkostoja. Ja verkostot ääniä. Kaikesta tulee suorittamista, maksimaalista näkyvyyden hakemista, uusista tuttavuuksista tulee potentiaalisia ääniverkostoja – ei ensisijaisesti ihmisiä tai ystäviä. Vaalit jäävät liian helposti päälle – ainakin, jos niitä tulee yhdet vuoteen useita vuosia putkeen.
Kaavoja on tehty myös rikottaviksi
Pysähdyin miettimään, että millainen päättäjä minä haluan olla. Miksi olen mukana päätöksenteossa? Miksi haluan vaikuttaa? Olenko säilyttänyt oman itseni? Ymmärränkö, minne olen menossa päättäjänä? Vastaus ei ollut yksioikoinen “kyllä”.
Haluan olla päättäjä, joka tekee pitkäjänteisiä päätöksiä, niitä vaikeitakin. Olen päättäjä, joka ei välitä juosta kaikissa kissanristiäisissä. En välitä taistella palstatilasta tai paikasta auringossa. Haluan, että näytöt puhuvat puolestaan. Haluan kiinnostua ihmisistä, ilmiöistä. Käydä hyviä keskusteluja ja muistaa olla läsnä. Kuunnella. Ymmärtää. Jatkuvassa eteenpäin menemisen eetoksessa olin unohtanut monia näistä asioista – kun aina pitää mennä vain eteenpäin.
On hyvin tyypillinen päättäjän polku, että lähdetään mukaan paikallispolitiikkaan, kun joku hoksaa kysyä. On vähän kiinnostusta vaikuttamiseen ja, kuten omalla kohdallani, vaikkapa lähikoulu tai muu vastaava agenda, joka on herättänyt alueen asioihin tiiviimmin.
Jos vaaleissa menestyy, on heti seuraavien vaalien ehdokaslista-asettelun tähtäimessä – joku sinussa puhuttelee äänestäjiä. Sama kaava toistuu aina vain isommissa vaaleissa, eikä itse ehdokas ehkä koskaan ole pysähtynyt ajattelemaan “tätäkö minä halusin?”. Kysy itseltään, miksi olen menossa eteenpäin?
Sillä vauhti sokaisee. Vauhtiin imeytyy – uudet asiat innostavat, jatkuvasti oppii uutta. Mutta vallankäyttäjän tulee olla myös vastuullinen, pelkkä innostus ei riitä. Puhumattakaan pelkästään halusta käyttää valtaa. valta ei saa sokaista – eikä innostaa. Työlle on pysyttävä nöyränä.
Pysähdys ja katse tulevaan
Olen tullut siihen tulokseen, että hyvä päättäjä uskaltaa myös pysähtyä miettimään sitä, miksi haluaa mennä eteenpäin. Mitkä voimat minua ajavat päättäjäksi? Osaanko toimia päättäjänä? Onko näkemykseni aidosti laaja ja kykyni punnita asioita luotettava? Tuonko yhteisölle lisäarvoa?
Ja näitä kysymyksiä minä pysähdyin nyt miettimään. Uskon, että sanomalla nyt “ei” olen jatkossa vahvempi, varmempi ja ennen kaikkea osaavampi päättäjä. Tässä elämäntilanteessa kaistani ei riittänyt. Nyt on kasvun paikka.
Olen työurallani mielenkiintoisessa vaiheessa ja työskentelen yhteiskunnallisesti uskomattoman merkityksellisen ja tärkeän asian parissa. Lähdin aikanaan päätöksentekoon mukaan siksi, että halusin vaikuttaa lasten ja nuorten asioihin. Minä olen pesunkestävä sivistys- ja talouspoliitikko. Nykyisessä työssäni saan vaikuttaa siihen, millaista on oppimisen arki ja pääsen myös osaltani tekemään töitä sen eteen, että digiloikka tapahtuu hallitusti, kustannustehokkaasti sekä tietoturvallisesti. Myös tämä vaikutti päätökseeni olla lähtemättä ehdolle tällä kertaa hurjan paljon.
On tosiasia, että eduskunnasta tippuu pois paljon ihmisiä, joille ei enää löydy paikkaa työelämästä. Siihen ansaan minä en halua tippua. Haluan varmistua siitä, että jos aikani joskus tuulee, olen niin kivenkova ammattilainen, ettei politiikka vie ammattitaitoani. Olen aina arvostanut päättäjiä, joilla on vankka tausta työelämästä sekä ymmärrys päätöksenteosta. Sellaiseksi haluan itsekin.
Tällä hetkellä pistän 110% meidän pohjois-savolaisten arkeen, yritän parhaani ymmärtää ja edistää hyvinvointialueen mahdollisuuksia. Nautin siitä, että saan keskittyä lapsiini, perheen arkeen ja kasvaa päättäjänä, ammattilaisena sekä ihmisenä. Olen varmasti parempi päättäjä jatkossa, kun maltan antaa itselleni tilaa kasvaa ja ymmärtää tekemistä paremmin.
Joten kaikille teille, jotka olette minuun olleet yhteydessä ja pyytäneet lähtemään ehdolle – Huoli pois, olen aktiivisesti mukana edelleen, en näissä skaboissa ehdokkaana, mutta aktiivisena keskustelijana sekä vaikuttajana ehdottomasti!
Vapauden, tasa-arvon ja mahdollisuuksien puolella,
Miia
Jaa kirjoitus:
Categories
Arkistot
Instagram