Camino Primitivo – Ensimmäinen Tie

Minun reittivalintaani vaikutti ennen kaikkea aika, joka minulla oli reitin läpi kävelemiseen varattuna. Reitti ei kuitenkaan olisi voinut olla täydellisempi!

Joskus tekevää onnistaa! Onnistuin valitsemaan fyysisesti yhden vaativimmista reiteistä, joka haastoi sopivasti myös istumistyössä toiminnallisuuksistaan erkaantunutta ruumistani. Lisäksi kokeneemmat kävijät kertoivat, että Camino Primitivo on yksi kauneimmista reiteistä. Kävelin ensimmäiset 9 päivää melkein kokonaan luonnon keskellä, eikä autoteiden varsilla kävelemistä tai asfalttiosuuksia juurikaan ollut.

Minä käytin toimistoa matkan varaukseen, mutta matkalle lähtö on helppoa – Reppu selkään ja menoksi! Elämä kyllä kantaa Caminolla.

Ja maisemat – ne olivat henkeäsalpaavat. Todella.

Se alkuperäinen Tie Oviedosta Santiago de Compostelaan

Camino Primitivo on saanut nimensä siitä, että Oviedosta on lähtenyt ensimmäinen virallinen pyhiinvaeltaja, kuningas Alfonso II, vuonna 841 eaa. Hän käveli Oviedosta Santiago de Compostelaan toteamaan Santiagon (eli Jaakobin) jäänteet todella Jeesuksen opetuslapselle kuuluviksi. Aiheesta lisää esimerkiksi täältä.

Camino Primitivo ei ole monellekaan ensimmäinen Camino ja on verrattain tuntematon reitti, jostain luin, että noin 8% pyhiinvaeltajista kulkee Primitivon. Mutta tämä oli erinomainen asia – kävellä sai rauhassa ja oli ns tekemisen meininki, kun kaljakuppiloita tai kahviloita ei ollut 2 km:n välein.

Reitin profiili on varsin vaativa. Kävellessä tuntui sille, että kävelin jatukuvasti jyrkkää ylämäkeä. Hassusti alamäkeä ei tuntunut olevan kuitenkaan suhteessa ylämäkiin.

Alla reitin profiili:

Camino Primitivo reitn profiili

Välillä sai kulkea jopa 20km ilman mitään pysähdyspaikkaa, joten eväät oli oltava mukana joka aamu. Mukanani kannoin 3l vettä joka päivä. Matkalla oli lähteitä, joista pystyi täydentämään vesivarantoja. Itse en lähteitä tarvinnut muulloin kuin kolmantena kävelypäivänä Salasista Tineoon.

Oma rinkkani painoi lähtöpunnituksessa 7,8 kg . Näin jokapäiväinen kantotaakkani oli reilu 10kg eväineen ja vesineen. Oma taustani saliharjoittelussa ja Antikkalan ylämäkijuoksuissa olivat erinomainen pohja kävelylle. Missään vaiheessa ei ollut sellainen olo, että rinkka olisi painanut liikaa tai lihasvoima ylämäissä olisi pettänyt. Päinvastoin – Primitivossa kaikkein lämpimimmin muistelen matkaa Grandas de Salimesta A Fonsagradaan, jossa kuuman 25km pitkän vaelluksen päätti 2km mittainen, jyrkkä nousu, joka todentotta tuntui sille, että nyt kiivetään! Uskomaton fiilis raahatua euforiaa täynnä majapaikkaan hikisenä ja pölyisenä – ja tilata kylmä olut. Parasta!

Suosittelen ennen lähtöä Primitivolle lihasvoimien herättelyä vaikkapa kuntopiirillä. Reitti on rankahko, mutta täysin tehtävissä normaalilla kunnolla. Polvet voivat olla koetuksella nousujen ja laskujen takia.

Matkan suunnittelu ja varaaminen

Minulla ei ole minkäänlaista taustaa eräilystä. Niinpä matkan lähentyessä ja reittiin tutustuessa alkoi hieman jännittää – mihin olen oikein itseni ilmoittanut?

Päätin valita keski-ikäistyvän ja keskiluokkaisen, hieman mukavamman vaihtoehdon omalle Caminolleni, ja varasin oman reittini suoraan palveluntarjoajalta nimelta CaminoWays. Palveluntarjoajalla on useita eri vaihtoehtoja valita reitti sekä tapa matustaa. Oli mahdollista jopa saada matkalaukkunsa kuljetettua paikasta toiseen. Yllättävän paljon vaeltajia menikin ns. päivärepuilla. Minä toki kannoin kaikki tavarani itse.

Hinta majoituksille ja aterioille oli 2017 euroa. Majatalossa vietetty yö on noin 10-20 euroa / yö ja aterian saa noin 10 euron hintaan.

Ajattelin, että koska matkustan yksin kokemattomana vaeltajana, enkä ollut tuollon vielä sairastanut koronaa, voi olla turvallisempaa varata majoitukset etukäteen. Näin ollen, minulla oli hotelli, illallinen ja aamiainen varattuna jokaisessa etapissani. Tallensin jokaisen majoitukseni Google Maps -palveluun. Oli näppärää!

Ajattelen jopa niin, että jos olisin alkanut itse varailla matkaa, olisi koko reissu saattanut jäädä varaamatta. Muutama hotelli oli hieman huono ja yöpyminen Santiago de Compostelassa oli oikein eeppinen failure, mutta muutoin olin hyvin tyytyväinen matkanjärjestään. Näissä kannattaa kuitenkin olla varovainen ja lukea tarkkaan suosittelut – moni matkanjärjestäjä laittaa vaeltajia yöpymään kaukana Caminosta.

Lennot

Koska reittini lähti Oviedosta, piti saapumista hieman soveltaa. Ainakin koronan jälkimainingeissa lennot Oviedoon olivat aika kiven alla.

Päädyin lentämään Kuopiosta Madridiin sinivalkoisin Finnairin siivin. Vietin yhden yön Madridissa (maailman lempikaupunkini), josta lensin sisäisellä lennolla Oviedoon. Lento maksoi 35 euroa ja kesti tunnin. Oviedon lentokentältä meni näppärästi bussi Oviedon kaupunkiin 9 euron hintaan.

Paluu Santiago de Compostelasta hoitui 3h20min pituisella junamatkalla Madridiin Chamartinin asemalle, 55 euron hintaan. Yövyin jälleen yhden ylimääräisen yön Madridissa ja seuraavana aamuna paluu Kuopioon Finnairilla.

Näin ollen matkustuksiin meni melkeinpä viisi ylimääräistä päivää – Mennessä Madridissa kaksi yötä, kiitos Finnairin lentojen siirron ja palatessa kaksi. Lisäksi on hyvä pitää välipäivä Oviedossa ennen kävelemään lähtöä, sillä Oviedo on näkemisen arvoinen kaupunki!

Camino Primitivo
Oviedo-Santiago de Compostela, eli Camino Primitivo

Varasin itselleni aikaa Oviedossa yhden ylimääräisen yön, samoin Lugossa ja Santiago de Compostelassa yövyin kaksi yötä.

Camino hotellit

Kävelyetapit

Minulla oli itse kävelypäivä 14. Reitin olisi voinut kiristää jopa 12 tai 13 päivään, sillä loppumatkasta etapit olivat aika helppoja. Ainakin jos vertaa alun ylämäkiralliin.

Etapit pituuksineen ja kävelyaikoineen. En ole pysäyttänyt kelloani taukojen ajaksi, joten aika kuvaa koko reissun pituutta, tuot sisällään pitäen.

  1. OVIEDO – GRADO / 27 KM / Kävelyaika 6:03h

Nousua 393 m

Laskua 567 m

2. GRADO – SALAS / 23 KM / Kävelyaika 5:44h

Nousua 623 m

Laskua 464 m

3. SALAS – TINEO / 22 KM / Kävelyaika 6:29h

Nousua 702 m

Laskua 273 m

4. TINEO – POLA DE ALLENDE / 27,6KM / Kävelyaikka 7:15h

Nousua 658 m

Laskua 790 m

5. POLA DE ALLENDE – BERDUCEDO / 20 KM / Kävelyaika 5:43h

Nousua 808 m

Laskua 446 m

6. BERDUCEDO – GRANDAS DE SALIME / 22,5KM / Kävelyaika 6:37

Nousua 665 m

Laskua 1007 m

7. GRANDAS DE SALIME – A FONSAGRADA / 28 KM / Kävelyaika 8:03

Nousua 833 m

Laskua 427 m

8. A FONSAGRADA – O CADAVO BALEIRA / 28 KM / Kävelyaika 7:29

Nousua 649 m

Laskua 850 m

9. O CADAVO BALEIRA – LUGO / 30,5km / Kävelyaika 7:41

Nousua 474 m

Laskua 756 m

10. LUGO – FERREIRA / 27 KM / Kävelyaika 6:09

Nousua 507 m

Laskua 421 m

11. FERREIRA – MELIDE / 21 KM / Kävelyaika 5:11 Melidessä Caminot yhdistyvät ja ruuhka alkaa!

Nousua 344 m

Laskua 427 m

12. MELIDE – ARZUA / 15,5 KM / Kävelyaika 3:44h

Nousua 262 m

Laskua 328 m

13. ARZUA – RUA / 17 KM / 4:25h (unohtui sammuttaa kello perille saavuttaessa)

Nousua 289 m

Laskua 396 m

14. RUA – SANTIAGO DE COMPOSTELA / 20 KM / Kävelyaika 4:25h

Nousua 400m

Laskua 360 m

Kuten jo aiemmin mainitsin, helpottui Camino liiaksikin loppua kohti ja vähän harmittikin, että matkat olivat niin lyhyitä.

Toinen asia joka jäi harmittamaan oli se, että Hospitales-reitti jäi minulta kävelemättä. Se on reitti, jota paljon kehutaan ja joka on rankin koko Primitivolla. Moni kanssakävelijä sen oli kävellyt ja sanoi, että reitti oli U-P-E-A! Ehkä ensi kerralla sitä kautta?

Seuraavassa blogissa on matkan pakkaukset.

Primitivo-postausten etusivulle takaisin tästä 👉 CAMINO PRIMITIVO