Minä poden ajoittain aivan karmeaa maailmantuskaa. Olen surullinen siitä, että kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, liian moni elää sodan jaloissa, työskentelee hiilikaivoksilla. Suren kuvia muovimeristä ja pullonpidike-kilpikonnista, ympäristäkatastrofin tuhoamista kylistä. Koen hankalaksi ostaa uutta *mitään* ja rakas harrastukseni matkustaminenkin on saanut mielen kolkuttelemaan. Weltschmerz ottaa välillä tosissaan niskaotteen – minulla oli nuorempana vahva näkemys, ettei tähän maailmaan lapsiakaan kannataa tehdä, sillä tämä on paha ja tuhoon tuomittu paikka.
Onneksi tuo viimeinen ajatus on hieman heltynyt ja nykyään suhtaudun ihan optimistisesti maapallon tulevaisuuteen. Uskoni nojaa nimenomaan meihin ihmisiin. Suruuni olen hakenut lohtua ihmisen kyvystä ja halusta vaikuttaa omaan, ja hieman myös muiden, toimintaan kohti kestävämpää tulevaisuutta. Koska koulutus on paras ilmastoteko, olen onnellinen että saan työskennellä aiheen parissa ja omalta pieneltä osaltani ehkä mahdollisesti vaikuttaa siihen, että oppiminen olisi kansainvälisestikin tasa-arvoisempaa ja jokaisen saavutettavissa.
Maailma muutetaan pieni teko kerrallaan
Meillä ihmisillä on melkeinpä luontainen taipumus toivoa liikoja lyhyen ajan muutokselta ja samalla aliarvioida sitä muutosta, jota ne pienet teot luovat pidemmän ajan kuluttua. Ja tässä tullaankin aiheen ytimeen – Yksilön vapauden ja vastuun tasapainoon vihreässä siirtymässä.
Me Suomessa puhumme paljon siitä millaisia isoja linjoja tulisi vetää, jotta arkemme olisi kestävämpää – bensan hintaa hilata ylös, lisätä kulutuksen verottamista, asettaa tiukempia tulleja tuontitavaroille. Vaikka muutokseen tarvitaan isoja linjoja, muutos tapahtuu kuitenkin jokaisen meidän omasta valinnasta ja juuri tuo valinnanvapaus tuleekin meille mahdollistaa. Ei pidä olla tulotasosta kiinni, kuluttaako esimerkiksi elintarvikkeita vastuullisesti.
Vastuullinen arki on jokaisen oikeus
Isoin kysymys onkin, että miten mahdollistamme vastuullisemman arjen jokaiselle? Sen sijaan, että nostamme kulutustavaran verotusta, eikö olisi viisaampaa madaltaa kotimaisen työn verokiilaa, huojentaa ympäristöystävällisempien tavaroiden verotusta ja tukea kotimaista innovaatiotoimintaa keskittymällä myös keksintöjen markkinoille saattamiseen – tutkimuksesta liiketoimintaan pitää olla nykyistä lyhyempi matka.
Halusipa tai ei, elinkeinoelämän ratkaisut vaikuttavat eniten omaan arkeemme. Ei ole Suomen ympäristöongelman ratkaisu nro 1, että Lapissa työmatka-autoilua rokotetaan vaan se, miten voimme tukea kotimaisia ratkaisuja kilpailukykyiseen hintaan. Miten kehittää työtä, elintarviketeollisuutta sekä matkailua (noin muutaman mainitakseni) kilpailukykyisempään suuntaan – siinä se piffi on.
Saako vihreä asuminen maksaa enemmän?
Aika klassinen vaalikonekysymys, joka on typerä. Ei tietenkään saa. Mutta maksaako se, kyllä se maksaa.
Kuitenkin sen sijaan, että lisäämme kustannuksia, on yksilön valintoja mahdollista ohjailla huojentamalla kuluja. Ympäristöystävällisempien ratkaisujen kertainvestointi voi olla isompi, mutta ne maksavat itsensä kyllä takaisin kohtuullisessa ajassa. Maalämpöpumppumme on maksanut itsensä meille takaisin – siirryimme öljylämmityksestä maalämpöön vuonna 2011. Kertainvestointi oli kova, käyttökustannukset laskivat.
Elinkeinoelämän puolella vastataan kuluttajan huutoon – trendit ohjaavat taloutta ja asiakas on kingi. Monella meistä on jalat, joilla voi valita oman kulutuksensa.
Kierrätykseen pohjaavat yrityselämän ratkaisut ovat kasvava trendi – Merkkivaatteetkin voi osaa vaikka Rekki.fi -palvelusta, huonekaluja useilta eri yrityksiltä. Innovaatioista maininnan arvoinen on vaikkapa jyväskyläläinen Spinnova, joka valmistaa vastuullisesti vaatekuitua. Miten mahdollistaa näiden toimijoiden kasvu ja kehittyminen? Vastaus on, että esimerkiksi innovaatiorahoituksella. Ja sillä kotimaisten tuotteiden ja kuluttamisen verotuksen huojennuksella.
Mahdollistamalla yksilön vapaus valita mahdollistamme myös pitkän aikavälin vihreän siirtymän. Veronkorotukset keppinä eivät ole ratkaisu. Vaan luotetaan yksilöiden haluun vaikuttaa omaan toimintaansa ja tulevaisuuden suuntaan. Mahdollistetaan, ei kuriteta. Meillä on pakkoja tässä maassa aivan tarpeeksi.
Sinun ratkaisullasi on väliä
Me jokainen vaikutamme siis siihen pitkän ajan siirtymään, jota maailmamme kipeästi tarvitsee. Pakko on paras motivaattori ja nyt alamme olla pakon edessä. Jollemme kanna sitä yksilön vastuuta, ei valtion ratkaisut ole sen parempia. Vastuullinen kansalaisuus luo vapauksia, joita valtiojohtoinen byrokratialähtöinen malli taas rajoittaa. Ilmastonmuutos on tosiasia ja se on meidän kaikkien yhteinen asiamme.
Ollaan siis arjessamme niin vastuullisia kuin mahdollista. Pyöräillään kun voidaan, suositaan kierrätystuotteita, arvostetaan kotimaisuusastetta. Lainataan naapurilta ja paikataan lasten vaatteet. Ne on niitä pieniä arjen asioita, joilla on isossa mittakaavassa kaikki merkitys. Ja muistetaan, miten etuoikeutetussa asemassa olemme me, jotka edes voimme ja jaksamme miettiä arkemme ympäristökuormitusta.
Aurinkoa päiväänne,
Miia Eskelinen-Fingerroos
Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja
Järkivihreys ja yksilön vastuu
Minä poden ajoittain aivan karmeaa maailmantuskaa. Olen surullinen siitä, että kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista, liian moni elää sodan jaloissa, työskentelee hiilikaivoksilla. Suren kuvia muovimeristä ja pullonpidike-kilpikonnista, ympäristäkatastrofin tuhoamista kylistä. Koen hankalaksi ostaa uutta *mitään* ja rakas harrastukseni matkustaminenkin on saanut mielen kolkuttelemaan. Weltschmerz ottaa välillä tosissaan niskaotteen – minulla oli nuorempana vahva näkemys, ettei tähän maailmaan lapsiakaan kannataa tehdä, sillä tämä on paha ja tuhoon tuomittu paikka.
Onneksi tuo viimeinen ajatus on hieman heltynyt ja nykyään suhtaudun ihan optimistisesti maapallon tulevaisuuteen. Uskoni nojaa nimenomaan meihin ihmisiin. Suruuni olen hakenut lohtua ihmisen kyvystä ja halusta vaikuttaa omaan, ja hieman myös muiden, toimintaan kohti kestävämpää tulevaisuutta. Koska koulutus on paras ilmastoteko, olen onnellinen että saan työskennellä aiheen parissa ja omalta pieneltä osaltani ehkä mahdollisesti vaikuttaa siihen, että oppiminen olisi kansainvälisestikin tasa-arvoisempaa ja jokaisen saavutettavissa.
Maailma muutetaan pieni teko kerrallaan
Meillä ihmisillä on melkeinpä luontainen taipumus toivoa liikoja lyhyen ajan muutokselta ja samalla aliarvioida sitä muutosta, jota ne pienet teot luovat pidemmän ajan kuluttua. Ja tässä tullaankin aiheen ytimeen – Yksilön vapauden ja vastuun tasapainoon vihreässä siirtymässä.
Me Suomessa puhumme paljon siitä millaisia isoja linjoja tulisi vetää, jotta arkemme olisi kestävämpää – bensan hintaa hilata ylös, lisätä kulutuksen verottamista, asettaa tiukempia tulleja tuontitavaroille. Vaikka muutokseen tarvitaan isoja linjoja, muutos tapahtuu kuitenkin jokaisen meidän omasta valinnasta ja juuri tuo valinnanvapaus tuleekin meille mahdollistaa. Ei pidä olla tulotasosta kiinni, kuluttaako esimerkiksi elintarvikkeita vastuullisesti.
Vastuullinen arki on jokaisen oikeus
Isoin kysymys onkin, että miten mahdollistamme vastuullisemman arjen jokaiselle? Sen sijaan, että nostamme kulutustavaran verotusta, eikö olisi viisaampaa madaltaa kotimaisen työn verokiilaa, huojentaa ympäristöystävällisempien tavaroiden verotusta ja tukea kotimaista innovaatiotoimintaa keskittymällä myös keksintöjen markkinoille saattamiseen – tutkimuksesta liiketoimintaan pitää olla nykyistä lyhyempi matka.
Halusipa tai ei, elinkeinoelämän ratkaisut vaikuttavat eniten omaan arkeemme. Ei ole Suomen ympäristöongelman ratkaisu nro 1, että Lapissa työmatka-autoilua rokotetaan vaan se, miten voimme tukea kotimaisia ratkaisuja kilpailukykyiseen hintaan. Miten kehittää työtä, elintarviketeollisuutta sekä matkailua (noin muutaman mainitakseni) kilpailukykyisempään suuntaan – siinä se piffi on.
Saako vihreä asuminen maksaa enemmän?
Aika klassinen vaalikonekysymys, joka on typerä. Ei tietenkään saa. Mutta maksaako se, kyllä se maksaa.
Kuitenkin sen sijaan, että lisäämme kustannuksia, on yksilön valintoja mahdollista ohjailla huojentamalla kuluja. Ympäristöystävällisempien ratkaisujen kertainvestointi voi olla isompi, mutta ne maksavat itsensä kyllä takaisin kohtuullisessa ajassa. Maalämpöpumppumme on maksanut itsensä meille takaisin – siirryimme öljylämmityksestä maalämpöön vuonna 2011. Kertainvestointi oli kova, käyttökustannukset laskivat.
Elinkeinoelämän puolella vastataan kuluttajan huutoon – trendit ohjaavat taloutta ja asiakas on kingi. Monella meistä on jalat, joilla voi valita oman kulutuksensa.
Kierrätykseen pohjaavat yrityselämän ratkaisut ovat kasvava trendi – Merkkivaatteetkin voi osaa vaikka Rekki.fi -palvelusta, huonekaluja useilta eri yrityksiltä. Innovaatioista maininnan arvoinen on vaikkapa jyväskyläläinen Spinnova, joka valmistaa vastuullisesti vaatekuitua. Miten mahdollistaa näiden toimijoiden kasvu ja kehittyminen? Vastaus on, että esimerkiksi innovaatiorahoituksella. Ja sillä kotimaisten tuotteiden ja kuluttamisen verotuksen huojennuksella.
Mahdollistamalla yksilön vapaus valita mahdollistamme myös pitkän aikavälin vihreän siirtymän. Veronkorotukset keppinä eivät ole ratkaisu. Vaan luotetaan yksilöiden haluun vaikuttaa omaan toimintaansa ja tulevaisuuden suuntaan. Mahdollistetaan, ei kuriteta. Meillä on pakkoja tässä maassa aivan tarpeeksi.
Sinun ratkaisullasi on väliä
Me jokainen vaikutamme siis siihen pitkän ajan siirtymään, jota maailmamme kipeästi tarvitsee. Pakko on paras motivaattori ja nyt alamme olla pakon edessä. Jollemme kanna sitä yksilön vastuuta, ei valtion ratkaisut ole sen parempia. Vastuullinen kansalaisuus luo vapauksia, joita valtiojohtoinen byrokratialähtöinen malli taas rajoittaa. Ilmastonmuutos on tosiasia ja se on meidän kaikkien yhteinen asiamme.
Ollaan siis arjessamme niin vastuullisia kuin mahdollista. Pyöräillään kun voidaan, suositaan kierrätystuotteita, arvostetaan kotimaisuusastetta. Lainataan naapurilta ja paikataan lasten vaatteet. Ne on niitä pieniä arjen asioita, joilla on isossa mittakaavassa kaikki merkitys. Ja muistetaan, miten etuoikeutetussa asemassa olemme me, jotka edes voimme ja jaksamme miettiä arkemme ympäristökuormitusta.
Aurinkoa päiväänne,
Miia Eskelinen-Fingerroos
Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja
Jaa kirjoitus:
Categories
Arkistot
Instagram