Olen huomannut tässä kaiken tiimellyksessä, että vilpittömän katseen on kadottanut liian moni. Tämä kadotus ei voi olla vaikuttamatta niin tapoihin tehdä kuin ilmapiiriin ja luottamukseenkin. Poliitikotkin ovat kovettaneet itsensä ja menneet roolin taakse. Katso melkein mitä vain haastattelua ja mieti, kuka siinä oikein puhuu ja mistä. Hankalaa on nähdä ihmistä asialta. Mutta onko tämä tarkoituksenmukaista? Ja voiko tästä sulkeutuneisuuden kulttuurista (?) johtua epäluottamus poliitikkoihin?
Tämä katseen merkitys on ilmiö, jota olen ihmetellyt jo jonkin aikaa ja johon havahduin toden teolla kaljatuopin äärellä eräänä keskiviikkoiltana Glorian terassilla, kun huomasin ettei minua käsiteltykään ihmisenä, vaan poliitikkona. Hetki oli pysähdyttävä. Mitähän minun katseeni kertoi silloin?
Mikä merkitys katseella on ensikohtaamisessa, politiikassa ja elämässä ylipäätään?
Katse liiketoimintana ja sielun peilinä
Opiskellessani Jyväskylässä yksi kirja jäi mieleeni erityisesti, nimittäin Janne Seppäsen ”Katseen voima”. Sosiaalisen median vaikutuksen noustessa entistä suuremmaksi (geo)poliittisessa valtapelissä, olisi syytä meidän jokaisen selailla läpi tuo opus visuaalisesta vaikuttamisesta.
Kirjassa käsitellään siitä, miten identiteetit ja merkitykset syntyvät visuaalisen seurauksena, kuvat ovat osa kulttuuriamme ja jokainen käsittelee katseessaan viipyviä asioita – hieman eri tavoin kukin, mutta käsittelee kuitenkin. Luin itse kirjan ensimmäisen kerran varmaankin vuonna 2004, jolloin sosiaalinen media vasta otti ensiaskeliaan, eikä influenssereista ollut tietoakaan.
Tästä katseen voimasta on sittemmin tullut oma liiketoimintaympäristönsä ja visuaalinen vaikutaminen on osa jokapäiväistä eloamme vahvemmin kuin koskaan ennen, kiitos Instagramin, TikTokin, Facebookin ja Snapchatin, sekä monien muiden.
Katseessa on kuitenkin jotain muutakin. Sellaista vissiä viisautta, johon haluan tässä kirjoituksessa kiinnittää huomion – nimittäin ajatus siitä, että silmät ovat peili ihmisen sieluun.
Ihmisyyden perusolemus katseessa?
Miten sinä katsot minua? Miten minä katson sinua? Miten me katsomme maailmaa?
Filosofian yksi väitellyimmistä peruskysymyksista ollee se, että onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha – mitä on ihmisyys. Itse en ole vielä perimmäistä leiriäni valinnut, vaikka vanhempana onkin hankala ajatella, että ihminen voisi olla muuta kuin täysin viaton, hyvä ja luottavainen syntyessään.
Pienestä ihmisyyden perusolemuksen epäilystäni huolimatta olen silti päättänyt uskoa siihen, että ihminen on hyvä, kunnes toisin todistaa ja tässä hyvänä mittarina olen käyttänyt katsetta ja sen voimaa.
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Väitän kuitenkin, että ensivaikutelmassa isoin merkitys on katseen voimalla, sillä fiiliksellä, jonka tilanteesta jättää. Tämän vaikutelman voi toki korjata tulevaisuudessa, mutta se ottaa aikaa.
Monet mokaavat ensitapaamisella, puhuvat tyhmiä, jonninjoutavia tai ovat pukeutuneet väärin. Niissä tilanteissa katse toisen silmiin voi pelastaa, jos tarkoitusperä on ollut vilpitön.
Minä olen tehnyt rekrytointeja katseen perusteella. Jättänyt täysin päteviä, meritoituneempiakin tyyppejä pois jatkosta ja nostanut mukaan sellaisia, joissa ”on sitä jotain”. Katseesta näkee syvälle. Päättäjänä minua ajaa vimmaisesti eteenpäin ajatus siitä, että huomisen lapset uskaltavat katsoa maailmaa vilpittömin silmin, pelkäämättä ja itsevarmoina.
Kovan katseen tiellä
Miten tämä katseesta jollotteleminen sitten liittyy politiikkaan, vaikuttamiseen tai vaikkapa Kuopion ja Suomen tulevaisuuteen?
Kovan katseen tie on hyytävä, myös politiikassa. Päättäjän on toki kyettävä tekemään tiukkoja päätöksiä, osattava ottaa huomioon tekniset yksityiskohdat ja tehtävä vaikeita päätöksiä. Samalla edustamme ihan tavallisia kansalaisia. Isejä ja äitejä, huolestuneita ja/tai optimistisia arjen selviytyjiä, joiden onkin tarkoitus tuoda aatteita, tunteita ja näkemyksiä virkamiesvalmistelun lisäksi – koska mitä muuten teemme demokraattisesti valituilla jarruilla? Kehitys kehittyisi varmasti nopsakammin, jos meitä päättäjiä ei olisi ihmettelemässä menoa. Vaatii rohkeutta pitää mieli avoinna ja katse kirkkaana, sillä arvosteluun tässä harrastuksessa saa tottua.
Sama avoimuuden ja rehellisyyden periaate pätee myös johtamiseen. Johtajan on kannettava vastuu, mutta ajateltava aina kokonaisuuksia ja uskallettava olla ihmisten edessä, ihmisenä. Ja kyettävä katsomaan vilpittömästi silmiin.
Rohkeus katsoa
Vilpitön katse on yksi maailman kauneimmista asioista. Ja mitä kauemmin sen pystyy pitämään mukanaan, sen kunnioitettavampi suoritus on. Monet asiat saavat meitä lannistumaan ja kääntymään sisäänpäin. Vaatimuksia on niin monia, että välillä meinaa itse kukin kadottaa sen punaisen langan.
Vaatii valtavan määrän rohkeutta katsoa toista vilpittömästi silmiin ja pysähtyä kuuntelemaan myös (ja ellei jopa erityisesti) eri mieltä olevien mielipiteitä. Rehellinen katse vaatii avoimuutta ja halua oppia uutta, halua aidosti kohdata toinen. Kiinnostusta kysyä hankaliakin kysymyksiä ja ottaa vastaus sellaisena kuin se on, ajattelematta heti miten tämä on minulta pois tai minua vastaan.
Neuvotteluissa tämä katseen ja pysähtymisen taito on tärkeääkin tärkeämpi, sillä peli on menetetty sillä hetkellä, kun luottamus on mennyt.
Uskalletaan siis katsoa toisiamme silmiin ja avoimin mielin ympärillemme. Koska meille käy aina loppujen lopuksi hyvin, eikö?
Kuopion yössä, Glorian terassilla kokosin itseni hetken hämmästyksen jälkeen ja totesin itselleni, että tämä on nyt osa minua. Minä olen myös poliitikko. Ja silti aion katsoa sinua silmiin, kun tavataan. Huomautathan, jos en niin tee.
Kato mua silmiin
Olen huomannut tässä kaiken tiimellyksessä, että vilpittömän katseen on kadottanut liian moni. Tämä kadotus ei voi olla vaikuttamatta niin tapoihin tehdä kuin ilmapiiriin ja luottamukseenkin. Poliitikotkin ovat kovettaneet itsensä ja menneet roolin taakse. Katso melkein mitä vain haastattelua ja mieti, kuka siinä oikein puhuu ja mistä. Hankalaa on nähdä ihmistä asialta. Mutta onko tämä tarkoituksenmukaista? Ja voiko tästä sulkeutuneisuuden kulttuurista (?) johtua epäluottamus poliitikkoihin?
Tämä katseen merkitys on ilmiö, jota olen ihmetellyt jo jonkin aikaa ja johon havahduin toden teolla kaljatuopin äärellä eräänä keskiviikkoiltana Glorian terassilla, kun huomasin ettei minua käsiteltykään ihmisenä, vaan poliitikkona. Hetki oli pysähdyttävä. Mitähän minun katseeni kertoi silloin?
Mikä merkitys katseella on ensikohtaamisessa, politiikassa ja elämässä ylipäätään?
Katse liiketoimintana ja sielun peilinä
Opiskellessani Jyväskylässä yksi kirja jäi mieleeni erityisesti, nimittäin Janne Seppäsen ”Katseen voima”. Sosiaalisen median vaikutuksen noustessa entistä suuremmaksi (geo)poliittisessa valtapelissä, olisi syytä meidän jokaisen selailla läpi tuo opus visuaalisesta vaikuttamisesta.
Kirjassa käsitellään siitä, miten identiteetit ja merkitykset syntyvät visuaalisen seurauksena, kuvat ovat osa kulttuuriamme ja jokainen käsittelee katseessaan viipyviä asioita – hieman eri tavoin kukin, mutta käsittelee kuitenkin. Luin itse kirjan ensimmäisen kerran varmaankin vuonna 2004, jolloin sosiaalinen media vasta otti ensiaskeliaan, eikä influenssereista ollut tietoakaan.
Tästä katseen voimasta on sittemmin tullut oma liiketoimintaympäristönsä ja visuaalinen vaikutaminen on osa jokapäiväistä eloamme vahvemmin kuin koskaan ennen, kiitos Instagramin, TikTokin, Facebookin ja Snapchatin, sekä monien muiden.
Katseessa on kuitenkin jotain muutakin. Sellaista vissiä viisautta, johon haluan tässä kirjoituksessa kiinnittää huomion – nimittäin ajatus siitä, että silmät ovat peili ihmisen sieluun.
Ihmisyyden perusolemus katseessa?
Miten sinä katsot minua? Miten minä katson sinua? Miten me katsomme maailmaa?
Filosofian yksi väitellyimmistä peruskysymyksista ollee se, että onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha – mitä on ihmisyys. Itse en ole vielä perimmäistä leiriäni valinnut, vaikka vanhempana onkin hankala ajatella, että ihminen voisi olla muuta kuin täysin viaton, hyvä ja luottavainen syntyessään.
Pienestä ihmisyyden perusolemuksen epäilystäni huolimatta olen silti päättänyt uskoa siihen, että ihminen on hyvä, kunnes toisin todistaa ja tässä hyvänä mittarina olen käyttänyt katsetta ja sen voimaa.
Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Väitän kuitenkin, että ensivaikutelmassa isoin merkitys on katseen voimalla, sillä fiiliksellä, jonka tilanteesta jättää. Tämän vaikutelman voi toki korjata tulevaisuudessa, mutta se ottaa aikaa.
Monet mokaavat ensitapaamisella, puhuvat tyhmiä, jonninjoutavia tai ovat pukeutuneet väärin. Niissä tilanteissa katse toisen silmiin voi pelastaa, jos tarkoitusperä on ollut vilpitön.
Minä olen tehnyt rekrytointeja katseen perusteella. Jättänyt täysin päteviä, meritoituneempiakin tyyppejä pois jatkosta ja nostanut mukaan sellaisia, joissa ”on sitä jotain”. Katseesta näkee syvälle. Päättäjänä minua ajaa vimmaisesti eteenpäin ajatus siitä, että huomisen lapset uskaltavat katsoa maailmaa vilpittömin silmin, pelkäämättä ja itsevarmoina.
Kovan katseen tiellä
Miten tämä katseesta jollotteleminen sitten liittyy politiikkaan, vaikuttamiseen tai vaikkapa Kuopion ja Suomen tulevaisuuteen?
Kovan katseen tie on hyytävä, myös politiikassa. Päättäjän on toki kyettävä tekemään tiukkoja päätöksiä, osattava ottaa huomioon tekniset yksityiskohdat ja tehtävä vaikeita päätöksiä. Samalla edustamme ihan tavallisia kansalaisia. Isejä ja äitejä, huolestuneita ja/tai optimistisia arjen selviytyjiä, joiden onkin tarkoitus tuoda aatteita, tunteita ja näkemyksiä virkamiesvalmistelun lisäksi – koska mitä muuten teemme demokraattisesti valituilla jarruilla? Kehitys kehittyisi varmasti nopsakammin, jos meitä päättäjiä ei olisi ihmettelemässä menoa. Vaatii rohkeutta pitää mieli avoinna ja katse kirkkaana, sillä arvosteluun tässä harrastuksessa saa tottua.
Sama avoimuuden ja rehellisyyden periaate pätee myös johtamiseen. Johtajan on kannettava vastuu, mutta ajateltava aina kokonaisuuksia ja uskallettava olla ihmisten edessä, ihmisenä. Ja kyettävä katsomaan vilpittömästi silmiin.
Rohkeus katsoa
Vilpitön katse on yksi maailman kauneimmista asioista. Ja mitä kauemmin sen pystyy pitämään mukanaan, sen kunnioitettavampi suoritus on. Monet asiat saavat meitä lannistumaan ja kääntymään sisäänpäin. Vaatimuksia on niin monia, että välillä meinaa itse kukin kadottaa sen punaisen langan.
Vaatii valtavan määrän rohkeutta katsoa toista vilpittömästi silmiin ja pysähtyä kuuntelemaan myös (ja ellei jopa erityisesti) eri mieltä olevien mielipiteitä. Rehellinen katse vaatii avoimuutta ja halua oppia uutta, halua aidosti kohdata toinen. Kiinnostusta kysyä hankaliakin kysymyksiä ja ottaa vastaus sellaisena kuin se on, ajattelematta heti miten tämä on minulta pois tai minua vastaan.
Neuvotteluissa tämä katseen ja pysähtymisen taito on tärkeääkin tärkeämpi, sillä peli on menetetty sillä hetkellä, kun luottamus on mennyt.
Uskalletaan siis katsoa toisiamme silmiin ja avoimin mielin ympärillemme. Koska meille käy aina loppujen lopuksi hyvin, eikö?
Kuopion yössä, Glorian terassilla kokosin itseni hetken hämmästyksen jälkeen ja totesin itselleni, että tämä on nyt osa minua. Minä olen myös poliitikko. Ja silti aion katsoa sinua silmiin, kun tavataan. Huomautathan, jos en niin tee.
Rohkein mielin kohti tulevaa,
Miia Eskelinen-Fingerroos
Jaa kirjoitus:
Categories
Arkistot
Instagram