• Home
  • Kiitos kaikesta, toistaiseksi
Miksi Caminolle?

Kiitos kaikesta, toistaiseksi

Heti alkuun blogin ydin: en ole käytettävissä mihinkään vaaleihin, millään listalla, vuonna 2025.

Päätöksen olen tehnyt hyvin pitkän ja vakaan harkinnan päätteeksi, enkä lainkaan kevyin mielin. Nyt kun ehdokashankinta on kuumaa, on rehellistä kertoa omasta päätöksestäni myös hyvissä ajoin. Ehkä tämä kannustaa juuri sinua lähtemään ehdolle? Soita, jutellaan! Innostan sinut mukaan!

Luopuminen ei ole missään nimessä motivaation, vaan kapasiteetin, riittäminen. 

Puoluekirja säilyy, samoin markkinaliberaalin humanistin mieli ja aktiivinen ote aluekehittämisessä – taustajoukoissa. 

Kohti kasvua ja siitä vielä yli

Olen ollut mukana kokoomustoiminnassa vuodesta 2002 saakka. Toiminut useilla eri paikkakunnilla ja positioissa. Nuoruuden kaverit ovat nyt ministereitä, kansanedustajia ja korkeita virkamiehiä. Minä en ole oikeasti koskaan noita positioita unelmoinut saavani, vaikka aktiivisesti paremman huomisen eteen olenkin työskennellyt väsymättömästi. Ja ollut jopa eduskuntavaaleissa ehdolla, ihan tosissaan silloinkin. 

Nyt on aika antaa levottoman mielen hieman levähtää ja antaa aikaa niille, jotka ovat tässä hurjassa tahdissa kärsineet, eli minulle, perheelle, ystäville ja harrastuksille. 

Olen toiminut nyt pian kahdeksan vuotta kaupunginvaltuutettuna. Niistä kuusi vuotta kaupunginhallitustasolla kuopiolaisessa päätöksenteossa.

Sinä aikana olen rohkeasti pyrkinyt vaikuttamaan rakenteisiin, talouden läpinäkyvyyteen sekä hallintaan. Ollut provosoitumatta puoluepoliittiseen nipunapuun ja hengitellyt syvään. Olen tehnyt kyynel silmässä verkostoratkaisuja ja bilettänyt nauraen, pöydällä tanssien eri puolueiden edustajien kanssa. Päättänyt sydämellä, ajatellut rationaalisesti. Ja oppinut aivan hurjasti yhteiskunnan toiminnasta. 

Tässä samalla olen työssäni kasvanut liiketoiminnan asiantuntijasta osa-omistajaksi ja siitä edelleen toimitusjohtajaksi. Tehnyt yhdet yrityskaupat ja nyt työskentelen Pohjoismaiden suurimmassa SaaS-talossa tuotealuejohtajana. 

Korkeutta vai leveyttä?

Olen kasvanut työssäni hurjasti ja oppinut uskomattoman paljon, mutta enää en voi kasvaa kahteen suuntaan. Nyt on kasvettava leveyssuuntaan (toivottavasti ei fyysisesti, vaikka sekin ollee jossain vaiheessa edessä) ja maltettava keskittyä, jotta voin onnistua jatkuvasti kasvavien vastuiden kanssa. 

Samalla lapseni on kasvanut esikoululaisesta yläastelaiseksi, päiväkoti-ikäisestä koululaiseksi. Mies työskennellyt milloin milläkin paikkakunnalla ja arki on ollut melkoista tetristä. 

Päätös oli pakko tehdä. Ei minustakaan ollut kaikkeen.

Olen onnekas, sillä saan työssäni työskennellä itselleni tärkeiden asioiden parissa. Saan tiimini kanssa työskennellä päivittäin kohti toimivampaa työelämää ja yhteiskuntaa, koodirivi koodiriviltä. 

Saan työstä paljon voimaa, intoa ja voin onnellisena sanoa sitoutuvani työpaikkani Visman visioon 110%:lla innolla. 

Olen ollut siitä onnekas, että politiikka on kääntynyt vahvuudeksi myös työelämässä. Rakenteiden ymmärrys auttaa tehostamaan toimintaa ja antaa näkökulmia työhöni, joita en olisi mistään muualta saanut. 

Meitä yhdistää useampi asia, kuin erottaa

Olen oppinut viikottaisella kaupungintalolla istumisella pitkämielisyyttä, neuvottelutaitoja sekä ymmärtämään erilaisia ajureita ja motiiveja päätösten takana. Työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa ja ajattelemaan kompromissien kautta.

Äkkiväärälle tänttärälle ne ovat olleet erittäin tärkeitä oppeja, joita kannan pitkään mukanani.

Olen saanut paljon ystäviä ja jätänkin kunta- sekä aluepolitiikan ajatellen edelleen, että meitä yhdistää useampi asia kuin erottaa. 

Suosittelen Sinua, joka asiaa pohdit, hyppäämään mukaan paikalliseen päätöksentekoon intomielellä, täynnä rakkautta yhteisöä kohtaan ja avoimin asentein. 

Paikallispolitiikka on upeaa, merkityksellistä hommaa.

Itse päätin olla itselleni rehellinen ja sanoa “nyt riittää, toistaiseksi”.

Kiitos, että olette luottaneet minuun. Toivottavasti olen lunastanut ne odotuksen, joita te kaikki 665 ihmistä minulle olitte asettaneet viime kuntavaaleissa ja 566 ihmistä aluevaaleissa.

Työ jatkuu 110% lasissa päätyyn saakka, osana rohkeaa, pitkäjänteistä ja näkemyksellistä kokoomusjoukkuettamme!

Rakkaudella,

Miia 

Jaa kirjoitus:

leave a comment