Alla teksti, jonka laitoin Savon Sanomille mielipidekirjoituksena. Ei mennyt läpi. Laitetaan täältä jakoon.
Kaupunkilaiset, nyt on aika vaikuttamiselle. Koillisen maaseutualueen kouluverkoston tarkastelun yhteydessä on tullut yhteydenottoja useilta tahoilta, joissa on kritisoitu päätöksenteon valmistelua avoimuuden puutteesta. Otetaan tästä opiksemme.
Tällä hetkellä meneillään on laaja palveluverkoston selvitystyö, jota toteutetaan Kuopiossa erikseen nimetyllä työryhmällä, luottamuksellisesti. Työryhmän tavoite on kunnianhimoinen ja äärimmäisen kannatettava, sillä tarkoituksena on useiden eri alojen ammattilaisia ja luottamushenkilöitä hyödyntäen suunnitella kattavat palvelut asukkaiden tarpeisiin vastaten. Työryhmästä löytyy lisätietoa Kuopion kaupungin nettisivuilta.
Vastaavanlaista valmistelua ei ole aiemmin Kuopiossa tehty ja työn aloittamiseen on tullut painetta varsinkin vuoden 2014 kouluverkoston karsimisen jälkeen.
Vanhoja virheitä ei haluta toistaa. Niinpä kannustan, että Kuopion alueen vanhempainyhdistykset, asukasyhdistykset ja muut alueen edunvalvojat olisitte säännöllisesti aktiivisia meihin päättäjiin päin. Nyt varsinkin on se hetki, kun kannattaa tuoda esille niitä arjessa esiintyviä haasteita tai mahdollisuuksia, joita tulee selvitystyössä mielestänne ottaa huomioon. Järjestäkää kuulemistilaisuuksia, kutsukaa meitä käymään. Hyödyntäkää mediaa, laittakaa sähköpostia. Nyt on se hetki, jolloin kannattaa olla aktiivinen ja päästä osaksi suunnittelua.
Kuopion palveluverkoston selvitystyö meneillään – Ollaan hereillä!

Jaa kirjoitus:
Categories
Arkistot
Instagram