Päässäni on muhinut ajatus, joka ei tunnu päästävän minusta irti, vaan itsepintaisesti roikkuu kesälomaisen pääni perukoilla. Asetan ajatukseni kysymyksen muotoon tähän blogiin.
Kysymys kuuluu: Olemmeko tarpeeksi kunnianhimoisia maakuntarakenneuudistuksessamme?
Kuntatalous on kuralla
Kuntatalous on kuralla, kertakaikkiaan kestämättömässä tilanteessa. Juustossa ei ole enää höylättävää, vaan kokonaisuudistuksen kanssa alamme olla selkä seinää vasten -tilanteessa, jossa hurjimmatkin säästötoimenpiteet tuovat vain marginaalisia säästöjä – eikä näistä mikään ole rakenteellinen. Näin ollen sanoisin seis säästöille ja mahdottoman nopea go palvelurakenneuudistukselle, joka pohjaa nykyistä huomattavasti laajempiin hallinnollisiin kokonaisuuksiin.
Kuntatalouden ratkaisuja mietittäessä on pöydällä samalla varsinkin sote-palveluiden järjestämisen järkevöittämiseksi tähtäävä suuri maakuntauudistus, joka takaisi veronkanto-oikeuden myös kuntia suuremmille alueille, eli maakunnille. Tämä tarkoittaa lisää hallintoportaita. Kuka veroja kantaa, keneltä ja kuinka paljon on vielä auki. Tai se, paljonko näitä maakuntia loppupeleissä mahtaisi olla, erva-alueiden mukaan, 19 kpl vai jotain muuta. Tässä kirjoituksessa en ota sote-uudistuksen politikoinnilla tarkoituksenmukaisuudesta ulkoistettuihin muotoseikkoihin kantaa, vaan kysyn mihin tarvitsemme kuntia maakunta-uudistuksen jälkeisessä ajassa ja mitä mahtaa käydä kokonaisveroasteelle?
Kunnat yhteisöinä
Suomen kunnat, sellaisina kuin ne nykyään tunnetaan, ovat saaneet alkunsa 1800-luvun lopun yhteisöistä, kuten seurakunnat, perustuvista kokonaisuuksista. Kuntalaki on vahvistettu ensimmäisen kerran 1917-1919 ja myöhemmin on tehty merkittäviä muutoksia, lisätietoa nopeasti vaikka kvG. Kunnalla on ollut iso merkitys vahvan paikallisen identiteetin muodostumisessa ja sitä kautta arvokas kotiseutuhistoria sekä yhteisöllisyyden tunne ovat korvaamattoman kalliita asioita, joiden ei sovi antaa kuihtua pois.
Historia on tärkeimpiä opettajiamme ja kuuluvuuden tunne identiteettiä kantava voima.
Olisiko kuitenkin aika miettiä, voisiko paikallisen, yksilön identiteetin ja hallinnollisen kehyksen kenties erottaa toisistaan, ihan Suomen elinvoiman, kilpailukyvyn ja alueellisesti kannattavan asutuksen jatkuvuuden takaamiseksi? Nuoret miettivät sitä, ovatko suomalaisia vai eurooppalaisia. Liian harva nuori jää ruuhka-Suomen ulkopuoliselle kotipaikkakunnalleen opiskelujen jälkeen, vaan sen sijaan hakeutuu haasteisiin kasvukeskuksiin tai ulkomaille. Nykyinen koronakevät ei tätä trendiä vielä nitistäne.
PARAS-hankkeessa kuntien pakkoliitoksien kautta monien pienepien kuntien identiteetti oli vahvasti uhattuna, mutta uskallan väittää, että tarinat ovat kantaneet yli tuon hallinnollisen yhdistämisen ja pakkoliitoksien pahin asia oli sana “pakko” liitoksen edessä.
Yhteisöjen monimuotoisuus nykyaikana ei ole kiinni hallintorakenteista. PARAS-hanke oli kokonaisuudessaan liian vaatimaton päästäkseen haluttuihin lopputuloksiin, mutta voisiko maakuntajakoon perustuva hallintomalli jo taata useammille alueille taloudellisesti kestävämmän pohjan, joka mahdollistaa laadukkaan palveluntuotannon ja kestävästi kasvavan, laajasti asutetun Suomen?
Miksi puhumme taas maakuntauudoistuksesta ja kuntien pakkoliitoksista? Miksi me haluamme toistaa LÄHIHISTORIAN virheitä?
Kunnan palvelurakenne ja kulut
Kuntien tehtäviä on aivan kamalasti (2015 615 kpl) ja ne ovat kasautuneet pikkuhiljaa, yhteiskunnan hyvinvoinnin lisääntyessä. Aivan hirveästi. Pelkästään opetuksen resurssit ovat kasvaneet moninkertaisiksi sitten 1970 -luvun, mutta oppilasmäärä on kasvanut vain hieman. Eivätkä resurssit siltikään riitä vastaamaan nyky-yhteiskunnan ja OPSin asettamia vaateita sekä tarpeita. Tarkemmin lisätietoa vm:n kartoituksesta, s. 22-24
Kuntien lakisääteiset tehtävät liittyvät vm.fi -sivuston mukaan seuraaviin palveluihin:
- koulutus ja päiväkoti
- kulttuuri-, nuoriso- ja kirjasto
- kaupunkisuunnittelu, maankäyttö
- veden- ja energiantuotanto
- jätehuolto
- ympäristöpalvelut
- sosiaali- ja terveyspalvelut (siirtymässä maakunnille maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen)
- palo- ja pelastustoimi (siirtymässä maakunnille maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeen)
Näistä kuluista karkeasti jaotellen sote-menot vievät 3/4 kunnan budjetista. Näin ollen kun sote-kustannukset vierivät maakunnille ja kunnille jää koulutus (toiseksi suurin kuluerä kunnille) sekä ykkösprosentteja nykyisestä kulurakenteesta. Kuopion kohdalla alla oleva kuva kertoo tilanteen.
Maakuntauudistuksen jälkeen Kuopion kokoisen kunnan veroprosentti olisi puskaradiotason laskelmilla noin 9% nykyisen 20,75% sijaan. Miten tämä yhtälö toimisi? Lisäksi hallinnon rakenteet söisivät raa’asti laskettuna 10% uuden kunnan budjetista. Ja tämä kulu tuplaantuisi maakuntahallinnon kanssa? Ei kai sentään? Vai kuitenkin sentään?
Vaikka (itse)hallinnolliset kulut eivät tietenkään tuplaannukaan uuden hallinnollisen portaan myötä niin kysyn, että mitä jos ylimääräistä hallinnollista kulua olisi vaikkapa 0,5- 1mEUR/maakunnan kunta, eikä siinä ole jo miljoonia liikaa. Sillä missä säästetään? Noin niinkuin kunnalle jääviä toimintoja ajatellen.
Kunnat paisuvat sisäisestä sääntelystä
On täysin päivänselvää, että rakenneuudistus on enemmän kuin pakollinen. Kunnan lakisääteiset tehtävät ovat paisuneet sitä kuuluisaa pullataikinaa reippaammin samalla, kun rahoituspohja on kestämättömällä kantilla ja alueellisen epätasa-arvon kysymykset ovat hyvinkin ajankohtaisia.
Kunnille jää maakuntauudistuksen jälkeen edelleen äärimmäisen tärkeä tehtävä, eli koulutus. Miten takaamme laadukkaan koulutuksen, kun valtio lisää näillä näkymin vielä maksuttoman toisen asteen kuntien harteille? Uskallan näin koronakevään päälle väittää, että täysimääräisenä tätä lisäystä ei tulla kunnille korvaamaan ja digitalisaatiosta haaveillut säästöt ovat ylimitoitettuja sekä aliresursoituja.
Toisen asteen muutos luo hurjan muutospaineen koulutuksen saralle ja luo ison kasan välillisiä kustannuksia. Emmekö voisi samalla muuttaa rahoitusrakennetta isompien maakuntien harteille täysimääräisesti? Koulutusta ei pidä missään nimessä väheksyä ja siksi esitänkin huoleni siitä, miten rahoitamme jatkuvasti resursseja lisää tarvitsevan koulutuksen alan, jos verotuksen pohja muuttuu edelleen ohuemmaksi? Jos veronkorotusten paine tulee kunnille, tuleeko se samalla maakunnille ja taas toisin päin?
Alla olevassa kuvassa näkyy, miten olemme kasanneet tehtäviä kunnan byrokratiaportaaseen. Kannattaa tutustua myös vuoden 2015 VM:n raporttiin itsehallinnollisista tehtävistä ja niiden laajuudesta, josta näkyy karuna se, miten byrokratia lisääntyy kunnassa. Ja sote-puoli paisuu. Voiko olla niin, että varsinkin koulupuolella lisääntynyt resurssien tarve johtuu nimenomaan hallinnon sisäisten prosessien lisääntymisestä, jopa turhasta raportoinnista? Tiedolla johtaminen on nykyisyyttä ja tulevaisuutta, mutta onko kaikki raportointi tarpeellista ja mittarit kerättävää tietoa vastaavia?
Tulevaisuutta on uskallettava katsoa ennakkoluulottomasti ja mietittävä kestävät rakenteet. Valtapoliittinen puhe ei saa ottaa niskaotetta meitä kaikkia koskettavassa uudistuksessa, vaan uudistuksia on voitava tarkastella mahdollisimman puhtaasti käytäntö edellä – mikä on asiakkaalle laadukkaimman palvelun tarjoava malli. Mikä on taloudellisesti kestävin ratkaisu, jottemme tuhoa kansainvälisen vertailun kestävää Pohjoismasta hyvinvointivaltiomme mallia.
Meidän tulisi keventää byrokratiaamme rankasti ja reippaalla kädellä. Meidän tulee madaltaa hallintorakenteita ja karsia turhia portaita esteettömyyden nimissä myös henkisesti.
Olemmeko tarpeeksi kunnianhimoisia rakenneuudistuksessamme? Voisiko kunta olla maakuntarahoitteinen, kevyt yhteisö, joka huolehtii hyvin ohuella byrokratialla lähidemokratian toimivuudesta? Huolestuttavasti näyttää sille, että rakenteet paisuvat itse itseään, eivät asiakasta, varten – emmekö uusia rakenteita luomalla kasvata vain menoja entisestään. Miten takaamme sen, ettemme lisää kokonaisverotusastetta tuplahallinnolla, tuplapäätöksenteolla ja tuplainnovoinnilla?
Suomalainen malli on äärimmilleen hajautettua hallintoa, jonka tehottomuus kasvaa jatkuvasti, kuten kotimaisistakin selvityksistä käy ilmi. Koska kunta on (jos jotain niin) kuntalaisia varten, emme voi tai halua vaatia työntekijöiltä enempää venymistä. Lakisääteisten toimintojen määrästä eivät voi kunnat karsia. Niinpä ratkaisujen on löydyttävä rakenteista. Ja ne on aika miettiä totaalisen uusiksi.
Me emme tarvitse kahta kuntaverottajaa. Ja tästä syystä tämä ajatus ei jätä minua rauhaan.
Veroterkut,
Miia Eskelinen-Fingerroos
Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja
Lähteet
https://valtioneuvosto.fi/-/10623/kuntien-tehtavakartoitus-valmistui-kunnilla-on-535-lakisaateista-tehtavaa
https://www.kuntaliitto.fi/tilastot-ja-julkaisut/kustannusrakenne
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kunnat
https://vm.fi/documents/10623/12045794/Kuntien+tehtävien+uudistaminen+-loppuraportti+3.5.2019pdf.pdf/0b12e7c7-755e-e444-28db-6f7480633342/Kuntien+tehtävien+uudistaminen+-loppuraportti+3.5.2019pdf.pdf/Kuntien+tehtävien+uudistaminen+-loppuraportti+3.5.2019pdf.pdf
https://vm.fi/documents/10623/1083563/Kuntien+itsehallinnolliset+tehtävät+ja+niiden+laajuus+%28raportti%29/faede779-17c3-4971-8feb-629f70545c2c/Kuntien+itsehallinnolliset+tehtävät+ja+niiden+laajuus+%28raportti%29.pdf
https://vm.fi/documents/10623/357692/7+Kuntien_tehtaevien_kartoitus_finaali_NETTI.pdf/d3e1adc6-9350-46d9-8ebf-21f17699ea56/7+Kuntien_tehtaevien_kartoitus_finaali_NETTI.pdf
https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaalit.html#Kuntavaalit
[…] eteen – koko organisaatio on mietittävä uudelleen ja katsottava rehellisesti sitä, mikä on tulevaisuuden kunta? Se on sivistys- ja hyvinvointiyhteisö ja Kuopiossakin suurimpia lautakuntia sekä budjettia […]