• Home
  • Miksi maahanmuuttajat eivät työllisty?
Miia E-F kansainvälistyminen

Miksi maahanmuuttajat eivät työllisty?

Olen ollut vaihtelevalla aktiivisuudella mukana useissa alueellisissa ja kansallisissa verkostoissa, hankkeissa, työryhmissä sekä kahvikerhoissa, joissa mietitään hyvinkin tiiviisti sitä, miten saisimme työntekijöitä tänne Itä-Suomeen vastaamaan huutavaan tekijäpulaamme.

Tahtotila tulijoiden työllistämiseen on kova. Puhetta aiheesta riittää ja alueellamme pyörii tälläkin hetkellä useampia hankkeita, joiden tarkoituksena on edistää maahantulijoiden työllistymistä. Näiden toimenpiteiden merkitystä en tahdo aliarvioida ja ymmärrän hyvin, että muutos vaatii aikaa sekä paljon tekemistä ennen tuloksia.

Haluan kuitenkin nostaa esille myös sen liian vähän puhutun aiheen, eli sen kuinka moni “can walk the talk”. Eli mikä on alueemme yritysten ja organisaatioiden todellinen kyky ottaa vastaan vieraasta kulttuurista tullutta henkilöä ja nähdä aidosti vaivaa sen eteen, että kielimuuri kaadetaan määrätietoisella tekemisellä. Myös hankkeiden ulkopuolella ja niiden jälkeen.

Tekijöitä tarvitaan

Suomalainen työelämä on hurjassa muutoksessa ja huoltosuhteen kellahtamisen edessä tarvitsemme vimmaisesti tekijöitä maahamme. Hyvinvointivaltion kustannukset kasvavat, nuorten mielet taipuvat odotusten edessä, verokiila rasittaa työnteon mielekkyyttä, kustannusloukut syvenevät.

Korkean innovaation tekijöitä tarvitaan, sillä suomalaisten nuorten maastamuutto (ns. aivovuoto) on edelleen valitettavan voimissaan, vaikka korona sekä maailman poliittinen tilanne varmasti vaikuttavat Suomelle edullisesti tilanteeseen. Olemme kuitenkin korkean tuotantoteollisuuden kansaa ja tavoitteemme on jatkuvasti nostaa vientimme innovaatiotasoa. Tuotantokustannukset kun ovat Suomessa sen verran kovat kansainvälisesti vertaillen, että bulkkikamalla emme pärjää. Tarvitsemme osaajia, jotka tuovat näkemystä, kokemusta sekä ajatuksia tukemaan Suomen kasvua.

Maailmalla matkustellessa sekä uusiin kulttuureihin tutustuessa sitä oppii aina arvostamaan omaa hyvinvointivaltiotamme vain enemmän. Ja samalla ainakin minä olen ymmärtänyt sen, miten paljon meille valtion puolesta mahdollistetaan. Moni tulisi mielellään kokemaan suomalaisen yhteiskunnan kantokykyä ja haluaa antaa samallaa takasin – me emme vain meinaa mahdollistaa tätä.

Koska “kyllä se tuo suomen kieli pitäisi hallita” .

Tässä meillä on parantamisen varaa.

Yhden perheen tarina

Majoitimme kotiimme viime kesänä ukrainalaisen perheen. Tuttavan tuttavan kautta kuulimme, että perhe on tulossa Suomeen kahden pienen lapsensa kanssa ja he ovat aikeissa jäädä Suomeen pysyvästi. Vaikka majoitustilamme eivät kummoiset olleet, päätimme tarttua mahdollisuuteen auttaa ja otimme tulijat vastaan avoimin mielin ja sydämin. Iso kiitos yhteisölle, joka auttoi ja tuki meitä tässä.

Väsyneet matkaajat tulivat heti ensimmäisenä aamuna luoksemme ja kysyivät “mistä saamme töitä” ja “missä opimme suomea”. Ja siitä se sitten lähtikin, hurja työnhaku.

Perheen äiti on ammatiltaan energiapuolen insinööri, toiminut 7 vuotta energialaskennan parissa sekä työskennelllyt myös sosiaalisen mediaan markkinoinnissa ja hallitsee front-end -devauksen salat. Mies on koulutukseltaan lakimies. Naisella on hyvä englanninkielen taito, miehellä vain ukraina ja venäjä. Molemmilla kova tahto saada töitä ja päästä rakentamaan oma elämä täällä Suomessa, Kuopiossa. Turvallinen tulevaisuus lapsille.

Heti oli selvää, että perheen isä hakee töitä jostain, jossa voi samalla opetella suomea sekä englantia, mutta oletin perheen äidin työllistyvän alta aikayksikön oman alansa töihin. Olinhan istunut monissa pöydissä, joissa harmiteltiin sitä, miten osaajia puuttuu, miten kova tarve on korkean tason asiantuntijoille, miten on valmius työllistää tulijoita.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

En edes ala luetella niitä byrokratian kukkasia, jota kohtasimme matkalla – sen totean, että ajatukseni suomalaisesta, toimivasta byrokratiasta mureni het’ alkuunsa. Suuren kiitoksen annan kaikille niille työnsä parhaalla mahdollisella tavalla hoitaville viranhaltijoille, jotka auttoivat aina parhaansa mukaan, mutta kyllä meillä paljon on parannettavaa johtamisessa sekä palvelumuotoilussa ja tiedon välittämisessä organisaatioiden välillä.

Kun pakolliset maahantuloilmoitukset oli tehty ja lupa tehdä töitä varma, aloitimme aktiivisen kontaktoinnin. LinkedInissä reaktioita sekä eteenpäin ohjaamisia tuli useita. Monella oli vilpitön halu auttaa, mutta loppupeleissä kykyä työllistää ei-suomenkielistä ei ollutkaan.

Suurin osa mahdollisuuksista kaatui siihen kielimuuriin – organisaatioiden valmius ottaa vastaan englanninkielistä työntekijää on ollut todella huono.

Ja tämä on huolestuttavaa. Tämä kokemus on saanut minut vakavasti miettimään sitä, että laitammeko rahaa väärään vaiheeseen täällä itäisessä Suomessa? Laitamme rahaa siihen, että saisimme tulijoita muualta meille, mutta olemmeko kiinnittäneet tarpeeksi huomiota siihen, miten tukisimme organisaatioitamme vastaanottamaan tulijoita? Miten pitovoimamme voi?

Kahvipöytäkeskustelut ovat yksi tärkeimmistä työyhteisön muodostumisen elementeistä (joka valitettavan monelta puuttuu nyt post-korona -aikakaudella suomeksikin). Ja TÄHÄN meidän tulisi löytää ratkaisut.

Vaikka dokumentaatiota ei ole englanniksi, on jostain aloitettava. Jos haluamme kasvattaa aidosti kilpalukykyämme, löytää kansainvälisiä lähtöjä, on meidän aloitettava jokaisen omasta keittiöstämme, tai kahvihuoneistamme.

Meidän 9- sekä 12 -vuotiaat lapsemme kommunikoivat 6-vuotiaan lapsen kanssa Google translatorin kanssa. Silti monessa organisaatiossa muun kieliset jäävät ulkopuolelle. Pokkaahan se vaatii, kykyä epäonnistua ja sanoa tyhmiä juttuja. Epämukavuuden tuntemuksia myös.

Tällä en kierrä sitä tosiasiaa, että tavoitteena on maassa maan tavalla ja kielellä, mutta täydellistä suomen kielen taitoa emme voi odottaa heti alkuunsa.

Kansainvälistyminen on resurssontikysymys

Mikä tämän kirjoituksen tavoite siis on? Se, että meidän on oltava rehellisiä alueemme organisaatioiden kansainvälistymiskyvyn kypsyydestä. Meidän on tehtävä päivittäin töitä organisaatiotasolla sen eteen, että olemme kasvukykyisiä. Mietittävä rehellisesti alueemme kykyä ottaa vastaan tulijoita muualta.

Helsingissä ravintolassa käydessä alkaa olla jo yllätys, mikäli tarjoilija puhuu suomea. Meillä vasta mietitään, ovatko asiakkaat valmiita ottamaan vastaan englanninkielistä palvelua.

Tarkoitukseni ei ole moittia alueemme yrityksiä, sillä tämä trendi on myös isojen, kansallisten yritysten murhe. Haluan kuitenkin herättää meitä ajattelemaan sitä, miten voimme pienillä teoillamme omassa arjessamme edistää tulevaisuuden kasvukyvykkyyttämme? Ehkä kysymällä, että “aloittaisinko tämän dokumentoinnin englanniksi?”, “pitäisikö meillä tarjota kielikursseja arjen kielitaidon herättelemiseksi?”. Pienillä teoilla voidaan tehdä ihmeitä.

Kansainvälistyminenkin alkaa ihmisten kohtaamisesta ja halusta ymmärtää. Tartutaan siis rohkeasti haasteeseen!

Otetaan kansainvälistymisen haaste rohkeasti vastaan ja aletaan harjoitella!

Annetaan rallienglannin laulaa ja maltetaan antaa kansainvälisen toimintaympäristön rakentamiselle aikaa! Tätä aihetta on pohdittu myös kaupunginhallituksen pöydän äärellä ja tiedän, että tahtotila kansainvälisemmän toimintaympäristön rakentamiselle on kova. Pakko on se paras motivaattori, kuten tuttu sanonta kuuluu. On kuitenkin kaksi eri asiaa olla pakon edessä valmistautuneena, kuin auttamattomasti myöhässä.

Kansainvälistymistervesin,

Miia

Ps. Mies sai töitä tehtaasta, mutta yksi kappale “with honors” valmistuneita energia-laskennan insinöörejä olisi vailla töitä. Myös front-end developperin sekä sosiaalisen median markkinoinnin työ onnistuu. Myös suomen kielitaito kehittyy kovaa tahtia. 🙂

Jaa kirjoitus:

leave a comment