• Home
  • Minne menet, kunta?
Kuntamarkkinaterveiset

Minne menet, kunta?

Tämän vuoden Kuntamarkkinoiden sanapilvi olisi jotakuinkin tämmöinen: Valtionosuudet, muutos, yhteistyö, kumppanuus, tekijä- ja vauvapula, ikääntyminen, segregaatio, koulutus. 

Olin markkinoilla pitkälti työni puolesta, mutta enpä osannut täysin kuntapäättäjän hattuani jättää narikkaan, vaan kyllä reissu pisti miettimään kuntapäättäjänä idästä – syntyjä syviäkin. Vaarallisia ajatuksia varsinkin hallituksen luomasta allianssi-yhteistyöstä kyllä viljellään. Uskomaton lapsus! On nyt kyllä kunnilla tyrää jos jonkinmoista, sanokaa minun sanoneen. Mutta antakaapa kun selitän hieman pidemmin!

Sivistyskunta uuden edessä

Vain tovi sitten itsehallinnollisista kunnista tuli sivistyskuntia. Ja nyt ollaan taas uuden edessä, sillä TE24-uudistus tuo kunnille uudet, työllisyyden ja elinvoiman kasvattamisen vastuut heti vuoden 2025 alusta alkaen, kun julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunille työ- ja elinkeinotoimistoilta. Yleiskatteisilla valtionosuuksilla katettava järjestämisvastuu etenee vauhdilla ja kunnat ovatkin jo liittäneet voimiaan yhteen työllisyysalueiden yhteistoiminnan järjestämiseksi. TE24-uudistus luo siis jälleen uuden hallinnollisen yhteistoiminta-alueen kuntakenttään. 

Uudistusten myllerryksessä olisi kunnan löydettävä identiteettinsä ja selvitettävä isoja budjettihaasteita. Olisi myös aloiteltava uuden hallituksen valtionosuuksien uudistusta sekä normienpurkutalkoita 

Miten kuntakenttä kestää jatkuvat suuret mullistukset? 

Valtionosuudet uusiksi ja normienpurkutalkoot

Ei mitään uutta auringon alla, kuvailivat panelistit torstai-aamuna, kun käsiteltiin hallitusohjelman tavoitteita kuntien osalta. Vaikka on sittenkin – ajatukset mukailivat yleistä käsitystä hallitusohjelmasta. On useasta suunnasta todettu, että hallitusohjelman sisältö on hyvin ristiriitainen ja vasta toteutus alkaa näyttää mihin ohjelma aidosti taipuu. Vahvuus tai heikkous, sen jokainen päättäkööt itse.

Hallituksen tavoitteena on uusia valtionosuusjärjestelmää ja luoda kunnista entistä verotulovetoisempia. Tämä yhtäältä vahvistaa kunnan autonomiaa, itsehallintoa, mutta toisaalta haastaan miettimään, miten vähenevän syntyvyyden sekä muuttotappioiden riivaamat kunnat pärjäävät verotulovetoisessa tulevaisuudessa. 

Toki kuntaministeri Anna-Kaisa Ikonen korostaa sitä, että normienpurkutalkoilla halutaan edistää kuntien “hallittua erilaistumista” ja tahtotilana onkin antaa enemmän tilaa kunnille löytää oma identiteettinsä. Samalla valtion ohjausvaltaa vähentäen.

Onhan totta, että valtion vahva säätely sekä vajaa rahoitus on luonut kunnille mahdottoman tilanteen jo jopa lakisääteisten palveluiden tarjontaan liittyen. Esimerkiksi oppivelvollisuuden muutoksesta on koitunut miljoonien lisälasku kunnille, jota valtio ei ole kuitannut.

Rahoitusmalli on ollut vinoutunut jo tovin ja valtionosuuksien määräytymisperusteet hyvin monimutkaisia. Uudistukselle on vissi tarve, mutta iso työ on hallituksella edessä. 

Kumppanuus, yhteistyö ja palveluverkosto

Tulevaisuuden kuntia haastavat siis vähenevä väestö sekä laskeva syntyvyys. Syntyvyyden luvut ovat karua katsottavaa ja lähes jokaisessa luennossa viitattiinkin näihin ainakin välillisesti.

Opin, että mikäli 0-15 vuotiaiden määrän lasku on lähellekään (optimistisia) ennusteita, lähtee valtionosuuksista miljardi euroa pois vuoteen 2033 mennessä.

Hallitusohjelmassa vaaditaan esimerkiksi koulutuksen osalta “riittävää väestöpohjaa”, jotta koulutus voidaan tarjota. Kysymys kuuluukin, miten harvaan asutuilla alueilla saadaan toimiva palveluverkosto, jotta voidaan taata samaisessa hallistuohjelmassa todettu lähikouluperiaate.

Tätä dilemmaa taklaamaan on asetettu erilaisia hankkeita sekä selvitystyöryhmiä, joiden tarkoituksena on selvittää digitaalisen palveluntarjonnan mahdollisuuksia. Tarvitseeko oppimisen olla sidottuna aikaan, paikkaan ja tilaan? Tätä kysyttiin usealla luennolla. Kuulijana en voinut olla ajattelematta, että pian on alkamassa suuri remontti peruskoulumme puolella. Aika alkaa olla kypsä. 

Ei tämä suurremontti suinkaan rajoitu vain peruskoulutukseen, vaan vahva kumppanuus, yhteistyö ja kuntarajat ylittävän toiminnan kannustaminen, valtionosuusjärjestelmän uudistaminen sekä erilaiset integraatiopuheet saavat mieleen pakostikin kuvan Suomesta, jossa on pian vähemmän kuntia.

Digitalisaatio ja julkiset palvelut

Ennen palveluiden remontin aloittamista on kuitenkin selvitettävä digitaalisen yhteiskunnan peruselementtien syvin olemus. Tällä hetkellä digitalisaation edistäminen menee helposti siihen, että julkisilla hankkeilla rahoitetaan ohjelmistokehitystä, jonka jatkokehitys kaatuu omaan mahdottomuuteensa – kunta kun ei ole IT-talo ja hankintaosaamisen kanssa hieman takellellaan. Tähän hankkeistamiseen ajaa jo itsessään kuntien muuttunut rahoitusmalli, jossa budjetti ajaa kunnat kehittämään EU-hankerahoituksen ja erilaisten yksittäisten valtionavustusten turvin. Pitkän jänteen kehittäminen on hankalaa. Digitointi ei ole ottanut haluttua tulta alleen. 

Niinpä olisikin hyvä, jos voisimme luoda toimivat mallit kehittää julkisia digitaalisia palveluita entistä ihmislähtöisemmin, kuten hallitusohjelmakin kirjaa, sekä vahvassa yhteistyössä markkinatoimijoiden kanssa. Jotta digitaalinen yhteiskunta kehittyisi tietoturvallisesti sekä ajantasaisesti on meidän osattava määritellä se, miten palveluiden omistajuus sekä kehittämiskumppanuus toteutetaan tehokkaasti ja suomalaista digi-innovatiivisuutta tuhoamatta. 

Kiinnitin myös huomiota siihen, että luennoilla ei mainittu kertaakaan yhtä oleellista sanaa. Ja se sana on: julkipilvi

Vaarallisia ajatuksia allanssiyhteistyöstä

Hallitusohjelma puhututti messuilla yleisesti ottaen aikalailla.

Mutta kyllä hallituksen allianssi-yhteistyö on sanalla sanoen floppi. En kertakaikkiaan keksi yhtään syytä, miksi maalaisjärjen, aluekehityksen tai minkään muunkaan takia MAL-kaupunkien joukosta piti vielä jakaa pienempi kehityskumppaniverkosto. Eikä ole kyllä keksinyt kukaan muukaan.

Ja kun tämä yhdistetään hallituksen tahtotilaan kuntien “hallitusta erilaistamisesta” voi vaan kysyä, että millainen tietoisuus hallitukselle oikeasti muodostuu suurten kaupunkien kanssa tehtävästä tiiviimmästä työstä ja suomalaisten kuntien heterogeenisyydestä – tai ihan vaikkapa itäisestä ulottuvuudesta. Maantieteellinen tosiasia on se, ettei Itä-Suomesta ole mukana yhtään kaupunkia! Tähän epäloogisuuteen on onneksi tartuttu jo. Kuopio, Jyväskylä sekä Lahti ovatkin jo lausuneet sanasensa tästä valmistelukukkasesta. 

Kuitenkin meidän on oltava alueemme edunvartijoina tarkkoja. Suomessa ei saa käydä niin, että huomaamattamme luisumme todellisuuteen, jossa vaikkapa lasten oppimisen tasa-arvoisuus joutuu uhatuksi siksi, että meillä on viisi suurta eteläistä kaupunkia ja yksi läntisen Keski-Suomen kaupunki (Oulu) strategisessa allianssityössä hallituksen kanssa. Tai että valtionosuuksien määrittelyssä kriteerit vääristyvät.

Suomessa on mietittävä kilpailuedut suhteessa Eurooppaan, ei kilpailla keskenään. Mutta kyllä uskallan vättää, että aika iso osa kilpailueduistamme jää edustamatta sekä huomaamatta nykyisessä allianssimallissa.

Suomalainen kuntakenttä on isojen haasteiden edessä, mutta samalla sihisi into tarttua härkää sarvista ja kova usko siihe, että nyt uskalletaan tehdä niitä isoja, rohkeita ratkaisuja. 

Kuntaterveisin,

Miia

Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen valtuuston jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja.

Jaa kirjoitus:

leave a comment