Tämä on tarina yhteisöllisyydestä. Siitä, miten me jokainen voimme osallistua ja miksi kunnan tulee mahdollistaa enemmän kuin rajoittaa. Tämä on muistutus siitä, että kunta on ihmisten yhteisö.
Tämä on tositarina muutaman vuoden takaa, jota en ole muistanut hetkeen, mutta tämä tuli mieleeni päällä olevan vesijumppa-keskustelun myötä. Siinä on unohtunut se, miksi kunta on olemassa – asukkaitaan varten.
Tämä tarina summaa hienosti sen, miksi on tärkeää vaalia yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa ihmisiä osallistumaan oman ympäristönsä kehittämiseen ja muutoinkin kannustaa osallisuuteen – ihan arkisilla teoilla
Tokaluokkalaiset pisnesihmeinä
Kun lapseni oli toisella luokalla alkoi heillä kavereiden kanssa leikki, jossa kaikilla oli omia yrityksiä. Yritykset toimivat yhteisprojektin puitteissa ja olisikohan siinä ollut joku isompi infra-hanke menossa. Leikki alkoi sillä, että jokaisella oli tarkoituksensa ja yhteispeli toimi hyvin ja yhteinen hanke eteni, aikataulussa. Vanhemman näkökulmasta leikki vaikutti hienolle – vaihdantaa ja yhteistyötä. Sekä kiinnostus työelämää kohtaan!
Sitten kuitenkin pikkuhiljaa kotiin alkoi kantautua tarinoita siitä, miten yritysten välille alkoi tulla erimielisyyksiä ja alkoi varastelu toisten tavaroista. Kepit ja kivet löytyivätkin kaverin varastosta. Ja pian jo vähän heiteltiinkin kiviä ja oltiin aika pahassa eripurassa. Alkoi vaikuttaa sille, että nyt ei menty ihan kannattavan busineksen parissa enää, eikä kenelläkään tainnut olla mukavaa.
Pisnesihme tokaluokkalaisena
Aloimme opettajan kanssaa miettimään, että leikki oli kuitenkin periaatteessa hyvä ja se voisi opettaa arvokkaita taitoja tulevaisuuden kannalta – neuvottelutaitoa, toisen aseman ymmärtämistä ja yhteistyötä. Miten siis kääntää tämä epäilyttäväksi kääntynyt, lupaava leikki joksikin hyödylliseksi?
Päätimme opettajan sekä koulun vararehtorin kanssa, että voisimme pitää lapsille pienen oppitunnin siitä, miten yrityselämä toimii – noin niinkuin sosiaalisesta näkökulmasta. En tietenkään itse voinut tähän lähteä, sillä lapseni olisi hävennyt silmät päästänsä, mutta onneksi tiesin kuka olisi hommaan kuin valettu. Ystäväni ja silloinen kolleegani Hanna, joka on muuten edelleenkin yksi taitavimmista sekä empaattisimmista business-naisista jonka tunnen, lupasi kertoa näille intoa piukassa olleille lapsille hieman siitä, mihin perustuu yritystoiminta: Toisen arvostamiseen, rehellisyyteen, luottamuksen ilmapiiriin sekä reiluun peliin. Lapset kuuntelivat innoissaan, osallistuivat keskusteluun ja kotiin palasi tyytyväinen poika. Tämä tunnin aika oli loksauttanut palasia paikalleen.
Leikki jatkui ja projekti tai innostus loppui aikanaan, mutta rauha palasi työmaalle.
Kunta on mahdollistaja, ei byrokratiaa
Mikä on tarinan opetus?
Parhaimmillaan yhteisö tukee jäseniään ja onkin tärkeää, että annamme mahdollisuuksia inhimillisyydelle sekä sille luovuudelle, joka yhteisöissä on. Oli kyse sitten vesijuoksuvuoroista tai tokaluokkalaisten empatiataidoista onkin kunnan mitä tärkein ominaisuus MAHDOLLISTAA toimintaa yhteisössä.
Kunta ei ole byrokratiaa, vaan meidän jokaisen arkea. Sitä ihan tavallista elämään, johon meillä kaikilla on oikeus ja johon me kaikki haluamme tavallamme osallistua
Yhteisössä on voimaa. Mahdollistetaan enemmän kuin rajoitetaan!
Pienet teot luovat yhteisön
Tämä on tarina yhteisöllisyydestä. Siitä, miten me jokainen voimme osallistua ja miksi kunnan tulee mahdollistaa enemmän kuin rajoittaa. Tämä on muistutus siitä, että kunta on ihmisten yhteisö.
Tämä on tositarina muutaman vuoden takaa, jota en ole muistanut hetkeen, mutta tämä tuli mieleeni päällä olevan vesijumppa-keskustelun myötä. Siinä on unohtunut se, miksi kunta on olemassa – asukkaitaan varten.
Tämä tarina summaa hienosti sen, miksi on tärkeää vaalia yhteisöllisyyttä ja mahdollistaa ihmisiä osallistumaan oman ympäristönsä kehittämiseen ja muutoinkin kannustaa osallisuuteen – ihan arkisilla teoilla
Tokaluokkalaiset pisnesihmeinä
Kun lapseni oli toisella luokalla alkoi heillä kavereiden kanssa leikki, jossa kaikilla oli omia yrityksiä. Yritykset toimivat yhteisprojektin puitteissa ja olisikohan siinä ollut joku isompi infra-hanke menossa. Leikki alkoi sillä, että jokaisella oli tarkoituksensa ja yhteispeli toimi hyvin ja yhteinen hanke eteni, aikataulussa. Vanhemman näkökulmasta leikki vaikutti hienolle – vaihdantaa ja yhteistyötä. Sekä kiinnostus työelämää kohtaan!
Sitten kuitenkin pikkuhiljaa kotiin alkoi kantautua tarinoita siitä, miten yritysten välille alkoi tulla erimielisyyksiä ja alkoi varastelu toisten tavaroista. Kepit ja kivet löytyivätkin kaverin varastosta. Ja pian jo vähän heiteltiinkin kiviä ja oltiin aika pahassa eripurassa. Alkoi vaikuttaa sille, että nyt ei menty ihan kannattavan busineksen parissa enää, eikä kenelläkään tainnut olla mukavaa.
Pisnesihme tokaluokkalaisena
Aloimme opettajan kanssaa miettimään, että leikki oli kuitenkin periaatteessa hyvä ja se voisi opettaa arvokkaita taitoja tulevaisuuden kannalta – neuvottelutaitoa, toisen aseman ymmärtämistä ja yhteistyötä. Miten siis kääntää tämä epäilyttäväksi kääntynyt, lupaava leikki joksikin hyödylliseksi?
Päätimme opettajan sekä koulun vararehtorin kanssa, että voisimme pitää lapsille pienen oppitunnin siitä, miten yrityselämä toimii – noin niinkuin sosiaalisesta näkökulmasta. En tietenkään itse voinut tähän lähteä, sillä lapseni olisi hävennyt silmät päästänsä, mutta onneksi tiesin kuka olisi hommaan kuin valettu. Ystäväni ja silloinen kolleegani Hanna, joka on muuten edelleenkin yksi taitavimmista sekä empaattisimmista business-naisista jonka tunnen, lupasi kertoa näille intoa piukassa olleille lapsille hieman siitä, mihin perustuu yritystoiminta: Toisen arvostamiseen, rehellisyyteen, luottamuksen ilmapiiriin sekä reiluun peliin. Lapset kuuntelivat innoissaan, osallistuivat keskusteluun ja kotiin palasi tyytyväinen poika. Tämä tunnin aika oli loksauttanut palasia paikalleen.
Leikki jatkui ja projekti tai innostus loppui aikanaan, mutta rauha palasi työmaalle.
Kunta on mahdollistaja, ei byrokratiaa
Mikä on tarinan opetus?
Parhaimmillaan yhteisö tukee jäseniään ja onkin tärkeää, että annamme mahdollisuuksia inhimillisyydelle sekä sille luovuudelle, joka yhteisöissä on. Oli kyse sitten vesijuoksuvuoroista tai tokaluokkalaisten empatiataidoista onkin kunnan mitä tärkein ominaisuus MAHDOLLISTAA toimintaa yhteisössä.
Kunta ei ole byrokratiaa, vaan meidän jokaisen arkea. Sitä ihan tavallista elämään, johon meillä kaikilla on oikeus ja johon me kaikki haluamme tavallamme osallistua
Yhteisössä on voimaa. Mahdollistetaan enemmän kuin rajoitetaan!
Osallistu keskusteluun padlet-seinällä ???? https://padlet.com/miiaef/blogit
Terkut,
Miia Eskelinen-Fingerroos
Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja
Jaa kirjoitus:
Categories
Arkistot
Instagram