Opettajien ja kouluaisten arki on ollut raskasta viimeiset kaksi vuotta. Kolmas koronavuosi pyörähti käyntiin, eikä tunnu hellittävän. Opettajat, kuten niin monen muunkin alan osaajat, ovat kuormittuneita ja mietteissään – mitä tulevaisuus tuo.
Korona on jättänyt meille suuren “hoitovelan” myös oppilashuollon puolelle. Lasten sekä nuorten mielenterveys on ollut koetuksella korona-aikana tavallista enemmän. Etäyhteydet ja pelko eivät ole omiaan luoumaan terveitä, tukevia yhteisöjä – vaikka niitä iloisia uutisiakin on ja onnistuneita ratkaisuja on löydetty. Monet naurut naurettu etäyhteyksien kautta.
Suuret organisaatiot saumattomassa yhteistyössä?
Uskallan epäillä, mutta mahdotonta se ei ole. On odotettavissa, että kun tulevaisuudessa yhdistetään koululaisten terveydenhuolto sekä oppilaan kouluarki kahden ison organisaation välille, on luvassa epäselvyyksiä ja byrokratiaa – vaikka tavoite on päinvastainen. Jatkossa oppilashuollosta, psykologipalvelut sekä kuraattoripalvelut tuottaa kunnan sijaan hyvinvointialue. Tämä haastaa arjen niin saavutettavuuden kannalta, mutta myös ihan tavoitteiden asetannan, strategian, työaikasuunnittelun kuin konkreettisen tiedon liikkumisenkin näkökulmasta.
Miten one-size-fits-all -malli otetaan käyttöön arjessa? Ainakin tiedonhallintajärjestelmän tulee olla huolella valittu ja raportoinnin timanttia, ettei kaikki aika mene raporttien väsäämiseen ja analytiikan tuottamiseen, jotta voidaan johtaa tiedolla. Huh. Osaavasta resurssista on kova huoli. Yhtenäisten toimintatapojen saattaminen arkeen ei ole läpihuutojuttu.
Opettajien arkeen tulee yksi byrokraattinen porras lisää (taas-kuinkahan-monta-työryhmää), joka harmonisoi oppilashuollon Varkaudessa, Kuopiossa ja Sonkajärvellä (sekä 16 muussa kunnassa). Harmonisointi on sinällään hyvä asia, jos samalla osaamme uudistaa palveluja viisaasrti niin, että saatavuus paranee ja esimerkiksi digitaaliset palvelut otetaan palveluntarjontaan mukaan rohkeasti ja osana palvelupolkua, jonka keskiössä on ihminen. Raportoinnin tulee olla joustavampaa, vähemmän manuaalista ja tiedon helposti yli organisaatiorajojen ylittyvää.
Kunta tarjoaa tilat ja asiakkaat, hyvinvointialue vastaa sisällöstä
Käytännössä uudistus tarkoittaa myös sitä, että kun uusi koulu rakennetaan, pitää kunnan huomioida hyvinvointialuetta sitovat lakimääreiset palvelutilatarpeet toiminnassaan. Hyvä asia on se, että palvelut ovat edelleen, ja tavoitteen mukaan enenevässä määrin, kouluilla ja siellä missä tarvekin. Kuitenkin mietin, että ollaanko vuokrien kanssa kohta samassa tilanteessa kuin sairaanhoitopiirien ja kuntien välillä nyt erikoissairaanhoidon osalta, eli hännänvedossa kustannuksista. Luonnos vuokrien kohtelusta on vasta nyt lausuntokierroksella, eikä kenelläkään ole siitä varmaa tietoa.
Kaiken keskiössä on kuitenkin toiminnan harmonisointi niin, että takaamme nykyistä paremman laadun oppilashuoltoon, eikä uudistus häiritse oppilaiden arkeatai kuormita jo nyt kuormitettua opetushenkilökuntaa, jokaisella kouluasteella aina esiopetuksesta oppivelvollisuuden päättymiseen. Eikä varhaiskasvatusta sovi unohtaa, sillä siellä tehdään ne kaikkein varhaisimman puuttuumisen toimenpiteet, yhdessä neuvolan kanssa.
Suurempi organisaatio luo sote-valmisteluelimen mukaan paremmat kehitysmahdollisuudet, mutta kun tarvitaan asiakaslähtöistä palvelua ja paljon räätälöintiä, miten iso byrokraattinen porras ja arjen lisääntyvät palaverit lisäävät ketteryyttä? Mene ja tiedä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää yhteistyömallien luomiseen ja siihen, että arki ei kuormitu muutoksen myötä.
Strategia ja tavoitteet sekä työkalut toteutukseen luotava yhteistyössä
Miten hallinnoida resurssipulassa olevan oppilashuollon osaajia niin, että yksikään lapsi tai nuori ei jää haasteidensa kanssa yksin? Miten harmonisoida koko monipuolisen alueemme oppilashuolto? Miten varmistaa opettajille arjen tuki sekä mahdollistaa varhainen puuttuminen ja vaivaton, arkea tukeva tiedonsiirto?
Uudistuksen onnistunut läpivieminen vaatii lisäresursseja myös kunnan puolelta, sillä yhteistyön tulee olla todella syvää, eikä viivästyksiin ole varaa. Isojen organisaatioiden vahvuus ei liene koskaan yliorganisatorinen toiminta ja sisäisen toiminnan siiloituminen tuntuu olevan melkein luonnonlaki. Nyt meillä on kaksi suurta organisaatiota keskustelemassa keskenään ja keskustelujen ytimessä tulee olla OPPIJALÄHTÖINEN, TOIMIVA ARKI, ei valtataistelu tai ideologinen uudistusvimma. Nyt puhutaan arjen toimivuudesta, lasten ja nuorten tulevaisuudesta.
Ideologisesta uudistusvimmasta hyvä esimerkki on opetussuunnitelmien uudistaminen tiuhaan tahtiin, jolloin me poliittiset päättäjät häiritsemme opettamisen arkea pomppivalla päätöksenteolla ja visioilla tulevaisuuden oppimisella. Liian isot, hyvää tarkoittavat muutokset tulevat liian tiuhaan, jolloin uudistus ei koskaan toteudu täysimääräisenä. Arjen työrauha on kaiken onnistuneen toiminnan a ja o. Muutos, niin tarpeellinen kun se ajoittain onkin, rasittaa työntekijöitä ja tämä pitää ymmärtää johdossa.
Jos meillä ei ole selkeää, riittävää resurssia muutoksen johtamiseen, olemme jo alkujaan epäonnistumisen tiellä. Nyt tarvitaan yhteistyökykyä.
Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja
Koulujen työrauha taattava muutoksessa
Yksikään lapsi ei saa hukkua byrokratiaan.
Opettajien ja kouluaisten arki on ollut raskasta viimeiset kaksi vuotta. Kolmas koronavuosi pyörähti käyntiin, eikä tunnu hellittävän. Opettajat, kuten niin monen muunkin alan osaajat, ovat kuormittuneita ja mietteissään – mitä tulevaisuus tuo.
Korona on jättänyt meille suuren “hoitovelan” myös oppilashuollon puolelle. Lasten sekä nuorten mielenterveys on ollut koetuksella korona-aikana tavallista enemmän. Etäyhteydet ja pelko eivät ole omiaan luoumaan terveitä, tukevia yhteisöjä – vaikka niitä iloisia uutisiakin on ja onnistuneita ratkaisuja on löydetty. Monet naurut naurettu etäyhteyksien kautta.
Suuret organisaatiot saumattomassa yhteistyössä?
Uskallan epäillä, mutta mahdotonta se ei ole. On odotettavissa, että kun tulevaisuudessa yhdistetään koululaisten terveydenhuolto sekä oppilaan kouluarki kahden ison organisaation välille, on luvassa epäselvyyksiä ja byrokratiaa – vaikka tavoite on päinvastainen. Jatkossa oppilashuollosta, psykologipalvelut sekä kuraattoripalvelut tuottaa kunnan sijaan hyvinvointialue. Tämä haastaa arjen niin saavutettavuuden kannalta, mutta myös ihan tavoitteiden asetannan, strategian, työaikasuunnittelun kuin konkreettisen tiedon liikkumisenkin näkökulmasta.
Miten one-size-fits-all -malli otetaan käyttöön arjessa? Ainakin tiedonhallintajärjestelmän tulee olla huolella valittu ja raportoinnin timanttia, ettei kaikki aika mene raporttien väsäämiseen ja analytiikan tuottamiseen, jotta voidaan johtaa tiedolla. Huh. Osaavasta resurssista on kova huoli. Yhtenäisten toimintatapojen saattaminen arkeen ei ole läpihuutojuttu.
Opettajien arkeen tulee yksi byrokraattinen porras lisää (taas-kuinkahan-monta-työryhmää), joka harmonisoi oppilashuollon Varkaudessa, Kuopiossa ja Sonkajärvellä (sekä 16 muussa kunnassa). Harmonisointi on sinällään hyvä asia, jos samalla osaamme uudistaa palveluja viisaasrti niin, että saatavuus paranee ja esimerkiksi digitaaliset palvelut otetaan palveluntarjontaan mukaan rohkeasti ja osana palvelupolkua, jonka keskiössä on ihminen. Raportoinnin tulee olla joustavampaa, vähemmän manuaalista ja tiedon helposti yli organisaatiorajojen ylittyvää.
Kunta tarjoaa tilat ja asiakkaat, hyvinvointialue vastaa sisällöstä
Käytännössä uudistus tarkoittaa myös sitä, että kun uusi koulu rakennetaan, pitää kunnan huomioida hyvinvointialuetta sitovat lakimääreiset palvelutilatarpeet toiminnassaan. Hyvä asia on se, että palvelut ovat edelleen, ja tavoitteen mukaan enenevässä määrin, kouluilla ja siellä missä tarvekin. Kuitenkin mietin, että ollaanko vuokrien kanssa kohta samassa tilanteessa kuin sairaanhoitopiirien ja kuntien välillä nyt erikoissairaanhoidon osalta, eli hännänvedossa kustannuksista. Luonnos vuokrien kohtelusta on vasta nyt lausuntokierroksella, eikä kenelläkään ole siitä varmaa tietoa.
Kaiken keskiössä on kuitenkin toiminnan harmonisointi niin, että takaamme nykyistä paremman laadun oppilashuoltoon, eikä uudistus häiritse oppilaiden arkea tai kuormita jo nyt kuormitettua opetushenkilökuntaa, jokaisella kouluasteella aina esiopetuksesta oppivelvollisuuden päättymiseen. Eikä varhaiskasvatusta sovi unohtaa, sillä siellä tehdään ne kaikkein varhaisimman puuttuumisen toimenpiteet, yhdessä neuvolan kanssa.
Suurempi organisaatio luo sote-valmisteluelimen mukaan paremmat kehitysmahdollisuudet, mutta kun tarvitaan asiakaslähtöistä palvelua ja paljon räätälöintiä, miten iso byrokraattinen porras ja arjen lisääntyvät palaverit lisäävät ketteryyttä? Mene ja tiedä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää yhteistyömallien luomiseen ja siihen, että arki ei kuormitu muutoksen myötä.
Strategia ja tavoitteet sekä työkalut toteutukseen luotava yhteistyössä
Miten hallinnoida resurssipulassa olevan oppilashuollon osaajia niin, että yksikään lapsi tai nuori ei jää haasteidensa kanssa yksin? Miten harmonisoida koko monipuolisen alueemme oppilashuolto? Miten varmistaa opettajille arjen tuki sekä mahdollistaa varhainen puuttuminen ja vaivaton, arkea tukeva tiedonsiirto?
Uudistuksen onnistunut läpivieminen vaatii lisäresursseja myös kunnan puolelta, sillä yhteistyön tulee olla todella syvää, eikä viivästyksiin ole varaa. Isojen organisaatioiden vahvuus ei liene koskaan yliorganisatorinen toiminta ja sisäisen toiminnan siiloituminen tuntuu olevan melkein luonnonlaki. Nyt meillä on kaksi suurta organisaatiota keskustelemassa keskenään ja keskustelujen ytimessä tulee olla OPPIJALÄHTÖINEN, TOIMIVA ARKI, ei valtataistelu tai ideologinen uudistusvimma. Nyt puhutaan arjen toimivuudesta, lasten ja nuorten tulevaisuudesta.
Ideologisesta uudistusvimmasta hyvä esimerkki on opetussuunnitelmien uudistaminen tiuhaan tahtiin, jolloin me poliittiset päättäjät häiritsemme opettamisen arkea pomppivalla päätöksenteolla ja visioilla tulevaisuuden oppimisella. Liian isot, hyvää tarkoittavat muutokset tulevat liian tiuhaan, jolloin uudistus ei koskaan toteudu täysimääräisenä. Arjen työrauha on kaiken onnistuneen toiminnan a ja o. Muutos, niin tarpeellinen kun se ajoittain onkin, rasittaa työntekijöitä ja tämä pitää ymmärtää johdossa.
Jos meillä ei ole selkeää, riittävää resurssia muutoksen johtamiseen, olemme jo alkujaan epäonnistumisen tiellä. Nyt tarvitaan yhteistyökykyä.
Hyvinvointialueiden viitearkkitehtuuria läpikahlaillen,
Miia
Kirjoittaja on kokoomuslainen arjen anarkisti, Kuopion kaupunginhallituksen sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, lähidemokratiaintoilija ja vapauden suuri rakastaja
Jaa kirjoitus:
Categories
Arkistot
Instagram