16.3.2021 2 Comments

Tänään me manner-Suomen kuntapäättäjät saimme tuloksia meilibokseihimme OAJ:n tuoreesta kuntapäättäjille tehdystä tutkimuksesta, jonka toteutti Aula Research. Koulutus tulee olemaan suurin kuluerä ja tulevaisuusinvestointi uusissa kunnissa - mitä ne nyt sitten sote-uudistuksen jälkeen tulevat

4.3.2021 0 Comments

Tämä on tarina yhteisöllisyydestä. Siitä, miten me jokainen voimme osallistua ja miksi kunnan tulee mahdollistaa enemmän kuin rajoittaa. Tämä on muistutus siitä, että kunta on ihmisten yhteisö. Tämä on tositarina muutaman vuoden takaa,

1.3.2021 0 Comments

Kuntasektori velkaantuu vuosi vuodelta vauhdikkaammin. Eniten tähän tilanteeseen ovat vaikuttaneet Kuntaliiton mukaan investointipaineet sekä jatkuvasti kasvavat lakivelvoitteiset tehtävät, joita kunnille valtiolta määrätään. Kuopiossa velkaa / asukas oli vuonna 2011 1765 EUR / asukas

18.2.2021 0 Comments

Soittelin espanjalaisen ystäväni kanssa alkuvuodesta. Puhelussamme hän kertoi, miten kurja tilanne Espanjassa on koronan kanssa tällä hetkellä. Emme me oikein osaa täällä kuvitellakaan sitä tilannetta, joka Madridissa on ollut päällä jo pidemmän aikaa.

15.2.2021 0 Comments

Muutama päivä sitten istuin kolmatta päivää KYS:n lastenosastolla ja huolehdin pienen poikani terveydentilaa. Aiemmilla kerroilla ollaan käyty vain kääntymässä, mutta nyt jäätiin pidemmäksi aikaa. Muistammehan arvostaa ja kunnioittaa hyvinvointiyhteiskuntamme palveluita päivittäin? Talo Bahamalta

10.2.2021 0 Comments

Herätä aamulla omasta sängystä, kömpiä tukka pystyssä vessaan. Siitä aamupalalle ja vaatteet päälle. Pakkasella, sateellakin jalan kouluun, pienempänä vähän liian iso reppu selässä. Siinä on semmoinen arki, jota ainakin minä lapsilleni olen tavoitellut.

7.2.2021 0 Comments

Jos pitäisi valita se yksi ja tärkein ominaisuus kehittyvälle yhteisölle, olisi se elinvoimaisuus. Ja niinpä elinvoimaisuus onkin se asia, jonka haluan nostaa keskusteluun Kuopionkin kehittämisessä. Elinvoimaisen yhteisön luovat tyytyväiset ihmiset. Yksilöt, jotka voivat

29.1.2021 0 Comments

"Kyllä on tärkeää, että ihminen on ihmiselle ihminen" "Ei, kyllä ihminen on ihmiselle susi" Eli tarina yhdestä kohtaamisesta. Aloittaessani opiskelua Jyväskylän yliopistossa vuonna 2002 minulle aukeni aivan uusi maailma. Kouvolan betonilähiöstä selvinneenä olin

15.1.2021 0 Comments

Olipa kerran pieni poika, herkkä ja ihmetteleväinen jo syntymästään lähtien. Poika, joka ymmärsi enemmän kuin vanhempansa jo pienestä. Osasi kysyä niitä kysymyksiä, joita meidän aikuisten pitäisi osata pohtia ja joihin emme aina mukamas-ehdi-vastata.

8.1.2021 0 Comments

Aloitin kirjoittamaan blogia menneestä vuodesta muutama viikko sitten - ei irronnut. En saanut kirjoitusta tehtyä osittain siksi, koska viime vuosi vei mehut aika kokonaisvaltaisesti ja ihan-vaan-lomailu tuntui aika kivalle. Blogin aiheeksi olin valinnut